Kunnon sanktiot alkuperäväärennöksistä

Moni meistä on valmis maksamaan suomalaisista marjoista ja vihanneksista enemmän kuin ulkomaisista. Meillä on oltava oikeus tietää ruuan alkuperä. Ei voi olla oikein, että pitää miettiä, onko suomalaisessa laatikossa oleva mansikka varmasti suomalaista.

Suomessa jätevettä ei käytetä kasteluun. Jätevedellä kastellut ulkomaiset marjat ja vihannekset voivat olla jopa terveysriski.

Kiitos siis kansanedustaja Klaus Pentille alkuperäväärennösten esiin nostamisesta maa- ja metsätalous valiokunnassa. Hyvä, että Eviran johtaja Jaana Husukallio otti valiokuntamme vaateen marjojen ja vihannesten kotimaisuusvalvonnasta tosissaan. Emme halua menettää mansikan nautintoa vilunkimyyjien vuoksi.

Lähellä tuotettu on tuoretta ja sisältää vähemmän lisäaineita. Jäljitettävyyskin löytyy tilalle asti. Ostamalla kotimaista tuet myös työllisyyttä. Suomalaista suosimalla autat kulttuurimaisemien säilymistä ja pienennät ekologista jalanjälkeäsi.

Korostin maassamme vierailleelle EU:n maatalouskomisaari Dacian Ciolosille, että tulevaisuudessakin alkuperän täytyy näkyä EU:n alueella. Toisentyyppisiäkin viestejä on EU:ssa ollut.

ANNE KALMARI kansanedustaja (kesk.) maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Kivijärvi

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet 24.5.

Lyhyet 24.5.

Haittaan liittyy uhka

Pidetään seurakunnassa syli avoimena partiolaisille

Päihteiden myynnin ikärajoja on valvottava

Lyhyet 23.5.

Muutto ja muutos

Seurakunta ja tilakiistat

Lyhyet 23.5.

Kuntien verkkoyhtiön tervehdyttämisen haasteet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.