Kunnostuksen jälkeen tie vie Mänttään

Vuosien jahkaamisen jälkeen meneillään on Mäntän tien korjaus. Lapiomiehiä ei enää tarvita mutta usealle koneelle on työtä joksikin aikaa.

Tiedossa ei ole, kuinka paljon tienteon yhteydessä tulee hiilijalanjälkiä. Tämä hiilijalanjälki tuntuu nyt olevan tärkein asia.

Tiehankkeen liikkeelle panevina voimina toimivat ministeri Merja Kyllönen ja kansanedustaja Tuula Peltonen. He ansaitsevat kiitoksen, mikä tosin eräille jämsäläisille tuntuu olevan vaikeaa myöntää.

On totta, ettei yksi ministeri ja kansanedustaja pysty omin voimin noinkin suuresta asiasta päättämään. Siksi pääkallonpaikalla olevat suhteet ja vaikuttamiskanavat ovat tärkeitä.

Mäntän tien korjauksen valmistumisen jälkeen jämsänkoskelaisten ostosmatkat suuntautuvat yhä enemmän Mänttään eikä Jyväskylään.

Jämsänkosken palvelut on kohta ajettu kaikki alas. Uimahallikin olisi mennyt ilman koskelaisten puolustustaistelua. Olisi käynyt köpelösti, jos ei olisi uimahallia eikä kylpylää. Tosin olen kuullut huhuja kylpylän valmistumisesta itsenäisyyden 150 vuotisjuhlaan eli vuonna 2067.

Hallituksen sote- ja kuntaliitosfarssi saa aina uusia piirteitä. Kukaan ei tunnu haluavan leikkiä jämsäläisten kanssa. Kuhmoistakaan ei saada kuin pakolla mukaan, ovat kuulemma käyneet tutustumassa Jämsänkosken kohtaloon.

Reino Welling

kaupunginvaltuutettu (vas./sit.)

Jämsä, Jämsänkoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Luonnonkukkia Jyväskylän viheralueille

Avoimen väylä yliopistoon uhkaa maksutonta koulutusta

Lyhyet

Kaupunkipyörät ovat osa joukkoliikennettä

Lyhyet

Lyhyet

Britannian pääministeri kokeilee rajoja

Ihmisen erityislaatu, onko sitä?

Lyhyet

Hallitus hakee fokustaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.