Kuntauudistus kuihduttaa maaseudun tulevaisuuden

Rovasti Seppo Lavi kirjoitti (Ksml 5.1.) kokemuksista, joita kuntaliitos on aiheuttanut ennen Jyväskylän maalaiskuntaan kuuluneessa Tikkakosken taajamassa. Lavi tuntee erittäin hyvin Tikkakosken elämän ja kehityksen vuosikymmenten ajoilta. Hänen mielipiteillään on painoa.

Kuntaliitos kaupunkimaisissakin oloissa, jollaiseksi Tikkakosken katson Puolustusvoimien ja nimenomaan Ilmavoimien toiminallisena kasvukeskuksena, on merkinnyt asukkaiden palvelujen heikennystä Lavin kertomilla tavoilla. Näin on tapahtunut, vaikka Tikkakoskella puolustushallinnon työpaikat kasvavat voimakkaasti siirtojen seurauksina.

Tältä sektorilta ei maastamme löydy toista paikkakuntaa, jonne Puolustusvoimat lisää samalla tavalla henkilöstöään. Siviili-ilmailukaan ei ole maakuntamme onneksi kadonnut ja kaikkiaan erityisesti omakotiasuntojen rakentaminen on Tikkakoskella ja ympäristössä voimakkaassa kasvussa.

Kun tapahtuu niin paljon menetyksiä kuntaliitoksen jälkeen, kuten Tikkakosken esimerkki huolimatta taajaman positiivisesta kehityksestä osoittaa, mitä tapahtuukaaan sitten asukkaitaan menettävällä maaseudulla? Kun kunnalliset toiminnot etääntyvät suurkunnan keskukseen, seuraavat yksityisen sektorin toiminot perässä.

Tikkakoskeltakin loppuivat pankkipalvelut ja vaarassa ovat erikoisliikkeetkin. Samaan aikaan julkinen liikenne kokee supistuksia.

Niissä entisissä maaseudun kunnissa, jotka ovat kokeneet kuntaliitoksen, ovat mm. Kanta-Hämeessä Lammilla ja Hauholla terveyspalvelujen kaupunkikeskukseen siirtymisen vuoksi omakotitalojen sekä rivi- ja kerrostalojen arvot jopa romahtaneet. Keskittäminen on kuihduttanut kirkonkyliä ja ihmisten lähipalveluja.

Hyvään elämään voi kohtuudella olettaa sen, että elämän perustarpeet ovat kohtuullisen läheltä tavoitettavissa. Tähän asti se on toteutunut yllättävän hyvin kuntakeskuksissa, jotka yleensä ovat kirkonkyliä maaseudulla.

Mutta kuntauudistus, jota monet pitävät vain hallinnollisena toimena, on seurauksiltaan ihmisten elämään ja arkeen merkinnyt vain kielteisiä asioita. Palvelut ovat etääntyneet, mutta kuntalaisten omat kustannukset ovat nousseet ja verotus silti kiristynyt.

Haluan, että kunta- ja soteuudistusta ei enää ajettaisi hallinnollisena pakkotoimena, sillä ihminen tarpeineen tuntuu unohtuvan molemmissa uudistuksissa. Olisi todella aiheellista ottaa aikalisä ja katsoa asioita ihmisten eikä vain hallintokaavioiden kannalta.

Lauri Oinonen

Keuruu

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Kaupunkipyörät ovat osa joukkoliikennettä

Avoimen väylä yliopistoon uhkaa maksutonta koulutusta

Luonnonkukkia Jyväskylän viheralueille

Lyhyet

Britannian pääministeri kokeilee rajoja

Ihmisen erityislaatu, onko sitä?

Lyhyet

Hallitus hakee fokustaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.