Kuristava kosketuksen kaipuu

Lähemmäs ihmisen ihoa lienee jokaisen mieli. Läsnäolostahan siinä on kysymys, että saisi koskettaa ja tulla kosketetuksi.

Tapasin Pentin ensimmäistä kertaa veteraaniavustajan työssäni. Hän oli tuolloin 97-vuotias, lievästi kumaraselkäinen vanhus. Vaikutuksen itseeni teki hänen hento ja hauras olemuksensa, joka huokui selittämätöntä sielukkuuden ja tietoisuuden sekoitusta.

Pentin kodin seinillä roikkui useita tauluja. Kirjahylly oli täynnä erilaisia teoksia.

Kehyksiin sijoitetut valokuvat hänestä ja muista perheenjäsenistä, edustivat aikakautta, jolloin lapset, vaimo ja hän tietämättöminä tästä hetkestä katselevat tulevaisuuteen. Huonekalut olivat vanhoja, kauniisti patinoituneita sekä hyvin säilyneitä, oman aikakautensa tuotteita ja hankittu oletettavasti 1940–1950 lukujen tietämillä.

Keittiön pöydällä oli paljon lehtiartikkeleita. Kirjoitukset liittyivät etupäässä kulttuuriin.

Kerroin Pentille työnkuvaani liittyvistä seikoista. Kysyin myös työjärjestyksestä, joka sopisi hänelle parhaiten.

Ehdotin yleisesti käytettyä mallia: puhtaasta likaiseen. Siivosin ensin makuuhuoneen. Olohuoneen lattiaa imuroidessani kiinnittyi huomioni naisen kasvoja kuvaavaan tauluun.

Oikaisin selkäni ja sammutin imurin. Menin lähemmäksi nähdäkseni, kuka teoksen oli maalannut.

Signeeraus oli Pentin. Kysyin maalauksesta Pentiltä.

Kuvassa oli Pentin puoliso, Eeva. Teos oli maalattu vuosikymmeniä sitten, niihin aikoihin kun Eeva ja Pentti olivat tutustuneet toisiinsa ja alkaneet seurustella.

Tuolloin Pentti oli opiskellut maalaamista ja ilmaissut rakkautensa Eevaan teoksessaan. Voimakkaat tunteet ja rakkaudenkohteen idealisointi näkyivät ilmaisussa selkeinä ulkopuolisellekin.

Pentti istahti nojatuoliin ja viittasi minua tekemään samoin. Hän aloitti kertomalla, kuinka he olivat tavanneet Eevan kanssa ja kuinka heidän yhteiselämänsä oli ollut pitkä ja valtaosiltaan onnellista aikaa.

He olivat saaneet kaksi lasta, tytön ja pojan. Lapset asuivat kaukana, eri puolella Suomea. Se tuntui Penttiä harmittavan, sillä he tapasivat harvoin toisiaan.

Kahdeksan vuotta sitten oli Eeva menehtynyt pitkällisen sairauden uuvuttamana. Siitä lähtien oli Pentti elänyt yksin. Myynyt heidän yhteisen omakotitalonsa ja ostanut itselleen pienemmän kerrostalohuoneiston, jossa hän oli viettänyt kahdeksan viime vuottaan.

Kysyin Pentiltä, kuinka hän on kokenut yksinolon vailla rakasta puolisoaan. Sain kuulla kauniilla tavalla avautuvan kertomuksen kaipauksesta.

Näin kuinka Pentin koko olemus herkistyi hänen kertoessaan ikävöivänsä Eevaa vieläkin. Kuinka koti ei tuntunut enää kodilta ilman rakasta puolisoa ja kuinka hän kaipasikaan sitä, että saisi koskettaa toista ja tulla itsekin kosketetuksi. Hän kuvasi sitä pienenä kipinöintinä, kaikessa hiljaisuudessa tapahtuvan läsnäolon herkkinä tuntemuksina, ikään kuin kukkasina heidän ihoillaan, solut nupuillaan.

Nykyisin hän saattoi mennä varta vasten sellaisiin paikkoihin, joissa oli koolla paljon ihmisiä – vain tunteakseen, että joku hipaisisi häntä edes vahingossa. Niin kovin hän kaipasi toisen kosketusta.

Kuuntelin hiljaa Pentin sanoittaessa tuntemuksiaan. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani, kun ihmettelin sitä voimaa, mikä kätkeytyy inhimilliseen perustarpeeseemme ikään katsomatta; tulla nähdyksi ja kuulluksi toinen toisillemme, kosketuksen ja rakkauden myötä. Koskettaa voi ainoastaan tässä hetkessä.

Tapani Kurttila

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Palautussopimusten puute on ongelma

Sateenkaariliike vahingoittaa

Lyhyet

Mustamaalaus ei hyödytä Uuraisia

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.