Kyläkoulut jälleen vasaran alla Jämsässä

Jämsän kolmella kylällä eletään jälleen pelon tuntein ja epävarmoina oman koulun kohtalosta.

Koulu on maailman myllerryksistä huolimatta yhä edelleen kylän sydän, ja sen vuoksi kyläyhteisön hajoamisesta pitäisi kaikkien päättäjien olla huolissaan. Koulukuolema uhkaa nyt Koskenpään, Länkipohjan ja Juokslahden kyliä.

Jos asukkaita epätasa-arvo pistää vihaksi, niin yhtä paljon minuakin riepoo se, että suurimpien valtuustoryhmien edusmiehet julkisuudessa ja kyläpäälliköiden asemassa itkevät paikallislehdessä, miten surkeaa menettää koulu ja miten älytöntä panna lapset istumaan tuntikausiksi linja-autoon.

Mutta en ole kuullut samojen edusmiesten tai taustajoukkojensa vastustavan tai edes puolustavan kyläyhteisöjä, vaikka Jämsässä rutinoituneena kyläkoulujen hävittäjänä jo kokemuksesta pitäisi tietää, että loppupeleissä sulkemisista ei säästöjä synny puhumattakaan elinvoiman lisäyksestä. Kyse on arvoista ja poliittisesta linjauksesta.

2000-luvun alkupuolella Jämsä sulki peräjälkeen nämä kyläkoulut: Arvaja, Alhojärvi, Partala, Ruotsula, Mustinka, Suinula, Sammallahti ja Lahti.

Koulumylläysuhan takia viimeksi kylien miehet ja naiset kokoontuivat yhteiseen pöytään v. 2013, jolloin Jämsän Voimavaraa pyydettiin järjestämään Juokslahteen yhteinen keskustelutilaisuus.

Vieraaksi ja sparraajaksi onnistuin kutsumaan Turun yliopistosta tutkija Sami Tantarimäen. Hän painotti tuolloin nimenomaan sitä, että kyläkoulu pitäisi ymmärtää osana kunnan palveluverkkoa, ja samoin kylät ja asukkaat tulisi nähdä laajemmin osana koko kuntayhteisöä, ei pelkästään erillisenä kyläyhteisönä.

Oman maakunnan asiantuntija prof. Eira Korpinen on ollut apuna keskusteluissa myös. Hän oli keskustelutilaisuuden vieras Partalan koululla, josta suuren sulkemisaallon ”kuulemiset” alkoivat.

Tutkija Sami Tantarimäen mukaan kunnan pitäisi toiminnallaan hidastaa ja pysäyttää kuntalaisten asenne-erojen kasvaminen kunnan sisällä. Kunnan ei tulisi ruokkia kylä–keskusta-alueen vastakkainasettelua.

Koskenpääläiset saivat juuri kylälleen uudestaan kyläkaupan. Kaupanpidolle on varmasti haittaa koulun sulkemisesta, ja onkin ennustettu, että perheet äänestävät jaloillaan varmaankin ainakin Petäjäveden hyväksi.

Mutta niin se vaan on, että kyläkoulun kustannuksia syynätään sentilleen, mutta tärkeän lähipalvelun, koulun, sosiaalisia ja yhteisöllisiä vaikutuksia ei noteerata lainkaan.

Kesäkuun valtuusto ratkaisee sulkeutuvatko ovet.

Jämsän talouden kuntoonpano ja asukaskadon taltuttaminen edellyttää vankkaa ja rehtiä yrityspolitiikkaa Himos-aloite uudesta vuokrasopimuksesta ja/tai kehittämissopimuksesta on saatava maaliin.

Arja Paakkanen

kaupunginvaltuutettu (vas.)

Jämsä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Keski-Suomi on elinvoimainen

Kestävyyttä metsä- politiikkaan!

Liikennepalvelulaki toi uusia mahdollisuuksia maaseudulle

Lyhyet

Lyhyet

Ihmiset valittavat aivan turhasta

Lyhyet

Lyhyet

Katoilta pudotettavan lumen käsittelyyn on vaihtoehto

Vanhusten perhehoito tuo kodinomaisuutta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.