Kysymyksiä kansanedustajille työttömyydestä Suomessa

Entinen tai nykyinen kansanedustaja, mitä olet tehnyt ja aiot tehdä työttömyyden vähentämiseksi, työttömyysturvan kohentamiseksi ja koulutuspolitiikan tervehdyttämiseksi?

Huippuosaajien kilpailukykyinen Jyväskylä, kuten kaupunkia kutsutaan maakuntalehdessä ja yliopistossa, johtaa maan työttömyystilastoja.

Toukokuun lopussa prosentti oli 10,9. Suomen Ateena kunnostautuu eritoten korkeasti koulutettujen työttömyydessä.

Onko totta, että pitkäaikaistyötön saa päivärahaa/työmarkkinatukea 24,51 euroa viideltä päivältä viikossa miinus verot? Huolimatta siitä, miten monta vuosikymmentä hän on palvellut Suomea kutsumuksellisesti ja korvauksettomia ylityötunteja laskematta. Lomat ovat voineet jäädä pitämättä.

Kaikkensa työssä antanut on ehkä sysitty työttömien ghettoon ainoana kiitoksena vuosikymmenien pyyteettömästä uurastuksesta yksi lause sähköpostiviestissä. Kutsumustyötä voi jatkaa korvauksetta vapaaehtoistehtävissä, mutta sillä ei elä.

Toteutuuko Sinusta Suomessa perustuslain ja tasa-arvolain henki ja kirjain, eli onko työvoima valtiovallan erityisessä suojeluksessa ja ovatko suomalaiset yhdenvertaisia? Onko työttömyyskorvaus noussut yhtä paljon kuin Sinun palkkasi? Vastaukseksi ei riitä tilastokikkailu. Jokainen työtön on ihminen, ei luku tilastossa.

KATRIINA KAJANNES työtön kotimaisen kirjallisuuden dosentti Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.