Kyyhkyset katosivat - me täällä saimme elää

Osallistuin Maailman draama- ja teatterikasvatuksen päivän tilaisuuteen, joka järjestetään vuosittain 27. marraskuuta. Tällä kertaa tapahtumapaikkana oli Kansallisteatteri. Teatterikuraattorin ystävällisellä avustuksella onnistuin saamaan lipun Sofi Oksasen näytelmän “Kun kyyhkyset katosivat” loppuunmyytyyn ensi-iltaan. Tunsin olevani etuoikeutettu.

Huolimatta siitä, että istuinpaikkani oli toisen parven sivukaarella ja katsomiseni oli hankalaa kurottautumista, esitys piti minut tiukasti otteessaan. Minua kiinnosti erityisesti se miten Oksanen oli onnistunut haasteellisen romaaninsa dramatisoinnissa sekä se, millaisiin ohjausratkaisuihin kokonaisuus perustui. Tunsin etukäteen luottamusta Raila Leppäkosken työhön. Mielestäni sekä dramatisointi että taiteelliset ratkaisut olivat onnistuneita.

Maija Kaunismaan säveltämä elävä musiikki kannatteli esitystä kautta linjan. Tehosteet, joilla välitettiin tuhoisat pommitukset tehtiin pelkistetysti näyttämön eri puolilla olevien lamppujen katkovilla, ja räjähteiden myötä sykkivillä valoilla. Erityisesti näyttämön taustalla kaiken aikaa tapahtuva hiljainen toiminta kertoi vääjäämätöntä kieltään siitä, miten totalitäärisessä todellisuu-dessa ihminen on koko ajan valvonnan kohde. Näin on nytkin. Puistatti.

Esityksen vastaanotto on ollut varsin tyly. Arvostelijat (Ksml, HS, Hbl) eivät ole löytäneet esityksestä juuri mitään hyvää. Kenen mielestä kokonaisuus on ollut puuduttavan pitkä ja tunteeton. Kenen mielestä on ollut vaikea nähdä mitä tulkinnalla pyritään sanomaan. Yksi arvostelijoistasta pitää kokonaisuutta pateettisena.

Kun kirjoitan tätä haluan sanoa, että yksittäisen katsojan kokemus on ainutlaatuinen. Se voi olla aivan toinen, jopa päinvastainen kuin arvostelijan. Hyvä teatteriesitys toimii monella tasolla. Niin tämäkin.

Katsoja ei ainoastaan katso esitystä, vaan hän myös työskentelee itse, ts. ajattelee, edellyttäen että näytelmä antaa tähän eväät. “Kyyhkyset” antoivat. Olen pahoillani siitä, että lukemani arvostelut karkottavat monta katsojaa. Mielestäni esitys on katsomisen arvoinen edellyttäen yleisöltä hyvää vireystilaa.

Kohtasin väliajalla kirjallisuuteen perehtyneen keskisuomalaisen kansanedustajan. Tästä johtuen sanoin hiukan varovasti: Tämä on mielestäni vaikuttavampi kuin kirja. Johon hän: Parempi. Ja minä: Niin, parempi.

Mitä sanomaan tulee, se on otsikossani. Virossa kyyhkyset katosivat, me täällä saimme elää. Näytelmä tekee selväksi, miltä kaikelta vältyimme, kun meitä edeltäneet sukupolvet pystyivät pitämään maamme vapaana miehitykseltä. Tuntien ihmisluonnon heikkoudet, voimme vain kuvitella, mitä täälläkin olisi tapahtunut, jos itsenäisyys olisi menetetty.

Ensi-iltayleisö piti näkemästään. Aplodit olivat voimakkaat sekä väliajalla että lopuksi. Henkilökoh-taisesti koin ne liiankin voimakkaiksi ottaen huomioon aiheen vakavuuden. Sattumalta kohtasin poistuessani Sofi Oksasen, jolloin sain kiitettyä häntä näytelmästä. Sanoin myös, että en halunnut taputtaa voimakkaasti, vaan pienesti ja pitkään. Aivan hiljaa. Koska näytelmä kosketti syvältä ja teki kipeää. Hän ymmärsi, mitä tarkoitin ja sanoi vievänsä nämä terveiset näyttelijöille.

Erkki Laakso

draamapedagogiikan lehtori, emeritus

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Masennuseläkkeet ovat kestämättömällä tasolla

Psyyken lääkintä on viimeinen keino

Lyhyet

LyhyetKesätapahtumat kiertoon, rallit Seinäjoelle, tangomarkkinat tänne.Ja Ailamarista kuningatarEn ole koskaan syönyt pizzaa tahi hampurilaista, en ole somessa, mutta pärjäilen. Sh, kun olen vältän näitä.

Kaupunki ei välitä melusaasteesta

Lyhyet

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.