Laman torjuntaa rohkeilla teoilla

Hallitus on esittänyt mielestään tehokkaita lääkkeitä laman vaikutusten pienentämiseksi, mutta ne ainoat ja oikeat keinot puuttuvat kokonaan. Eivät pelkät pankkien tukitoimet ja väärin suunnatut veronkevennykset riitä. Nyt tarvitaan rohkeita tekoja, joilla asioita voidaan parantaa.

Esimerkiksi yli 5 000 euron palkkatulon leikkaaminen verona kokonaan valtiolle olisi hyvä keino saada pelivaraa elvytystoimien rahoittamiseksi. Nykyisen hallituksen rohkeus ei tietenkään tällaiseen riitä. Kun maassa on satoja tuhansia ihmisiä, joiden nettotulot ovat kuukaudessa 400-600 euroa, niin varmasti kymmenkertaisilla kuukausituloilla pärjää, vaikka yli viiden tonnin osuus verona leikattaisiinkin. Sama leikkaus pitäisi tietysti tehdä myös vastaavien pääomatulojen osalle.

Näin saatava raha käytettäisiin vain laman vaikutusten torjuntaan eduskunnassa päätettävällä tavalla.

Laki olisi tietenkin väliaikainen ja poistuisi, kun vienti Suomesta alkaisi vetää ja työttömyysluvut taas pienentyä. Tämä laki ei yksin ratkaisisi ongelmia mutta osaltaan vähentäisi valtion velan nopeaa kasvua, joka on arvioitu jopa 50 miljardiksi.

Nykyinen oikeistohallitus tuskin moista lakia säätää, mutta näin tekemällä se edes osittain kattaisi vaaleissa antamiaan, tähän saakka katteettomia lupauksiaan.

RAIMO NIININEN Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

LyhyetLyhyetKyllähän junalipun netistä ostaa Jkl-Hki, mutta ostapa Jkl-Kemijärvi yöjunaan Tre kautta! Ei niin vain onnistu!

Uutissuomalaisen debatti: Suomelle voi käydä kuten Italialle ja Kreikalle, varoittaa Risto Murto – talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille

Lyhyet

Lyhyet

Seurakunnat hoitavat kyllä metsiään

Puistokadun pyörä- reitit turvallisiksi

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Pilataanko nyt Päijänteen kulttuurimaisemat?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.