Lastenpsykiatrian alasajo – takaisin 1960-luvulle

Sairaanhoitopiiri vie osastohoidon Kuopioon, jossa ”keskitetty hoito on todennäköisesti parempaa”. Väite ei nojaa tutkimuksiin. Jo 1980-luvulla Haukkalan potilaista viisi vuotta hoidon jälkeen 87 prosenttia oli työssä, koulussa tai opiskelemassa.

Luku oli ja on edelleen maailmanennätysluokkaa. Kuopion ja Jyväskylän avo- ja osastohoitopotilaiden toimintakykyseurannassa ei ollut olennaisia eroja ainakaan Kuopion eduksi. Koko aineiston vanhempien mukaan 65 prosenttia tutkituista pärjäsi hyvin, 25 prosenttia kohtalaisesti ja 10 prosenttia huonosti.

Modernissa psykiatriassa on opittu kuuntelemaan potilasta ja lähipiiriään kokemusasiantuntijoina, jollainen Huolestunut äiti (Ksml 18.11.) kiistatta on. Kokemusasiantuntijoita ovat myös koulut, päiväkodit, perheneuvolat ja sosiaalitoimi. Kannattaisi kuulla, millaista yhteistyötä kaivataan ja mitä alue- ja väestövastuussa toimineen organisaation alasajo on saanut aikaan ”kehittäjä-lääkärinsä” ja hänen valitsijoidensa toimien seurauksena.

Nuoruuteni lastenpsykiatria joskus 1960-luvulla halusi pelastaa lapsen perheeltään ja suojelukasvatuksen hengessä myös perheet lapsiltaan. Nyt Kuopiossa äidin kertoman mukaan olisi pitänyt pelastaa heidän osastonsa potilaaltaan. Olisikohan asioiden uudelleen arvioimisen ja peräti anteeksipyynnön paikka julkisesti?

Todelliset kärsijät ovat välttämättömän ja nopean avun tarpeessa olevat lapset ja heidän perheensä.

Lastenpsykiatrian osasto aloitti toimintansa 1.10. 1973 ja sen ensimmäisenä ylilääkärinä aloitin seuraavan vuoden heinäkuussa.

Kun vuoden 2004 syyskuussa jäin eläkkeelle, työ oli tehty ja kaikilla mittareilla mitaten se oli tehty hyvin. Viimeisten vuosien aikana luodut järjestelmät toimivat ja yhteistyökumppanit kuntien perustoimijatahoilla olivat tyytyväisiä.

Jo 1990-luvun puolella nuorisopsykiatriassa oli silloisen ylilääkärin johdolla perustettu lähetteetön kriisiryhmä ja lastenpuolella liikkuvat avohoitotyöryhmät hoitivat kotikäynnein ja verkostokokouksin nopeasti ja joustavasti niin lasten kuin heidän lähipiiriinsä kuuluvien aikuistenkin pulmia ja vaikeitakin mielenterveysongelmia.

Avohoidon kehittyessä hoitoajat osastolla lyhenivät ja jonotus tarpeenmukaisen hoidon arviointiin ja tarvittavan hoidon aloittamiseen olivat valtakunnan lyhimpiä. Paine osastohoitoon oli laskenut ja samalla paine homeettoman hoitoympäristön löytämiseen kasvoi. Ensimmäisen Haukkalassa koulutetun lastenpsykiatrian erikoislääkärin, uuden ylilääkärin Kauko Julman johdolla pulmat ratkaistiin.

Uudessa keskussairaalan alueelle rakennetussa tilassa osaston paikkaluku putosi puoleen aikaisemmasta, mutta toiminta oli edelleen kodinomaiseen yhteisöajatukseen perustuvaa. Osastolla sopi toimimaan myös kriisiyksikkö SYLI ja pikkulapsipsykiatrian kehittymisen myötä lisääntyneet perhejaksot. Jatkohoidon erityistoimi ”isä–poika-kerho” ei näitä tiloja tarvinnut.

Nyt kun osastohoito loppuu Keski-Suomessa, ovat lasten hyvinvoinnista huolehtivat perheet ja viranomaiset samassa tilanteessa kuin 60-luvulla. Koulujen hätään luvataan sentään lähetellä kyselylomakkeita.

Haluaisin toivottaa että siitä vaan, tervemenoa 50 vuotta ajassa taaksepäin. Mutta kun en voi, taistelin 30 vuotta edistyksen suuntaan.

Hannu-Olavi Piilinen

emeritusylilääkäri

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.