Laukaalaisella hiekkakentällä

Laukaassa lopahti pesäpallo oikeastaan 1960-luvun vaihteessa, kun legendaarinen, Suomen kärkikastiin kuulunut Antti Elomaa muutti Laukaan Yhteiskoulusta Suolahteen opettamaan. Samaan aikaan keskikoulun aloittaneena jouduin vastoin tahtoani jalkapalloa, potkupalloa harjoittelemaan.

Leppävedellä Leppä ja Viritys yrittivät taistella sitkeästi pesäpalloperinteitä vaalien, mutta pian koripallo, lentopallo ja yleisurheilu valtasivat Laukaan urheilun.

Vuonna 1927 perustettu Lievestuoreen Kisa, nykyisin Jyväskylän Kirin farmijoukkueenakin tunnettu, iskee Laukaan pesäpallomainetta tyylikkäästi eteenpäin.

Olin 14.7. kesäteatterin sijaan katsomassa upeaa urheiluteatteria, kun vastassa oli Jyväskylän maineikas Lohi-Pesis. Helteen näännyttämä hiekkakenttä näytti kaikki ikävät puolensa: pöly ja inhottavat pomput tekivät paikoin lasten hiekkakasaa muistuttavan Laurinkylän kentän hankalaksi, jopa vaaralliseksi.

Helle aiheutti pelaajille kramppeja, mutta hiekkakenttä muita harmeja; tuskastuneita ilmeitä, joitain ärräpäitä tuli pelaajien suusta kotiutuslyönteihin päättyneen suururakan jälkeen.

Laukaan kunta, oma synnyinkuntani! Milloin Lievestuoreen Kisa saa arvolleen sopivan kentän, hiekkatekonurmen? Upeaa pesäpalloa pelataan Super-Jyväskylän varjossakin.

Suomensarjassa taistellaan usein yleisöön mehukkaasti osuvia otteluita, kuten keskiviikko osoitti parhaimmillaan. Lohen pesäpallopyhätössäkin on puutteensa (kenttä loistava), mutta, kuten Lievestuoreella, mahtava tunnelma antaa jotakin anteeksi.

RISTO URRIO Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lasten oikeus sosiaalityöntekijään

Keskustan kupla

Lyhyet

Potilas ensin, entä henkilökunta?

Lyhyet

Onko Peukkula Jyväskylän oma tyyli?

Odotetaan nyt tuloksia ensin!

Lyhyet

Nova – kallis kulissi?

Suomessa pankki voittaa aina

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.