Leikkaukset vievät pohjan sosiaalityöltä

Uuden hallituksen leikkauspolitiikka romuttaa solidaarisuutta ja se on rikos ihmisoikeuksia kohtaan: se rikkoo Suomen perustuslain useaa pykälää (mm. 6 §, 16 § ja 19 §). Leikkausten seurauksena köyhät köyhtyvät ja toimeentulotukiasiakkuuksien määrä kasvaa.

Lisäksi kunnalle kalliiden korjaavien palvelujen ja valtiolle kalliiden kuntoutuspalvelujen määrät kasvavat. Suomi on jo nyt saanut varoituksen Euroopan neuvostolta liian alhaisesta sosiaaliturvan tasosta (Yle-uutiset 11.2.).

Leikkaukset lisäävät jo ennestään aliresurssoitujen ehkäisevän ja korjaavan sosiaalityön tarvetta. Näin ollen leikkauspolitiikka tulee paradoksaalisesti kalliimmaksi, kuin palveluihin ja julkisiin hyövdykkeisiin investointi. Talouden näkökulmasta ostovoima heikkenee, työllisyysnäkymät romahtavat entisestään ja sosiaalityöltä katoaa pohja.

Sosiaalityön ideologisena tavoitteena on tehdä itsensä tarpeettomaksi, mutta leikkauspolitiikka sysää tämän tavoitteen kauemmas. Päättäjillä ei ole yhteiskuntatieteellistä, sosiaalipoliittista eikä taloustieteellistä osaamista eikä liioin empatiakykyä asettua köyhän asemaan.

Laura Ia Karvinen

sosiologi, sosiaalityöntekijä

Turku

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Mustamaalaus ei hyödytä Uuraisia

Palautussopimusten puute on ongelma

Sateenkaariliike vahingoittaa

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

Ratkaisut ovat jäsenmaiden käsissä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.