Liikennepalvelulaki toi uusia mahdollisuuksia maaseudulle

Viime heinäkuussa voimaantullut liikennepalvelulaki on herättänyt runsaasti keskustelua etenkin taksisääntelyä koskevien muutosten osalta.

Taksipalvelujen saatavuus on ollut maaseudulla ongelma jo vuosia, ja taksien määrä on ollut jatkuvassa laskussa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ennen lakiuudistusta taksilupien määrä oli vähentynyt noin kuusi prosenttia.

Suomessa ei haluttu jäädä odottamaan viimeistenkin maaseudun taksien katoamista, vaan päätimme lähteä ratkaisemaan ongelmaa ennakoivasti. Rajoittavan sääntelyn tilalle tarvittiin yrittäjyyttä tukevaa ja mahdollistavaa sääntelyä.

Ensivaikutukset taksien osalta näyttävät lupaavammalta kuin julkinen keskustelu antaisi ymmärtää: Lain voimaantulon jälkeen on myönnetty yli 3 000 uutta taksilupaa ja lupien määrä on kasvanut kaikissa maakunnissa.

Taksiuudistus on vain pieni yksityiskohta isossa liikenteen murroksessa, jonka keskellä elämme.

Liikennepalvelulain tuoma ehdottomasti suurin muutos koskee tietoa. Liikennepalvelulaki velvoittaa liikkumispalveluiden tarjoajat avaamaan oleelliset tiedot reiteistä, pysäkeistä, lippujen hinnoista ja esteettömyydestä kaikkien käyttöön. Laissa säädetään myös lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuudesta. Tämä mahdollistaa uudella tavalla matkaketjujen tarjoamisen asiakkaille ja henkilöiden ja tavaroiden kuljettamisen yhdistämisen.

Maaseudun kannalta tärkeää on myös tavarankuljetussäädösten helpottaminen esimerkiksi traktoreilla.

Vaikka vielä on liian aikaista arvioida muutoksen kaikkia vaikutuksia, näyttää tulevaisuus lupaavalta. Lakimuutosten ansiosta maaseudun ei tarvitse enää suostua liikennepalveluiden heikkenemiseen.

Henkilö- ja tavarakuljetukset voidaan järjestää aivan uudella tavalla. Maaseudulla kulkevia erilaisia ajoneuvoja voidaan hyödyntää niin, että samoilla renkailla kulkevat erilaisia kuljetuspalveluita tarvitsevat asiakkaat ja tavarat. Erittäin rohkaisevaa on se, että vain kahdeksan kuukautta lain voimaantulon jälkeen MTK yhdessä muutamien kumppaneiden kanssa on valmis esittämään mallinsa, millä maaseudun kuljetukset voidaan tulevaisuudessa järjestää. Esirippu mallista aukeaa aivan lähiviikkona.

Liikenteen palvelut ovat maailmanlaajuinen kasvuala. Seuraavan kymmenen vuoden aikana liikenteen palvelumarkkinoiden on arvioitu kasvavan yli 800 miljardin euron suuruisiksi. Kasvua tulee ennen kaikkea uusista palvelumuodoista. Kutsuohjattu joukkoliikenne, erilaiset yhteiskäyttöpalvelut sekä kaikkea edellä mainittua yhdistävät liikennepalvelut ovat voimakkaasti kasvavia aloja.

Suomi on tehnyt maailmassa poikkeuksellisen edistyksellisen ratkaisun ennakoimalla ja säätämällä laissa vahvistuvan kehityssuunnan mukaisesti. Suomen lainsäädäntö on jo kansainvälisesti palkittu ja kokemuksiamme kuullaan.

Miltä kuulostaa ajatus siitä, että Suomi olisi maailmanlaajuisesti suunnannäyttäjä juuri harvaan asutun maaseudun liikkumispalveluiden järjestäjänä digitalisaation aikakaudella?

Meistä se kuulostaa tavoittelemisen arvoiselta.

Anne Berner

liikenne- ja viestintäministeri (kesk.)

Juha Marttila

MTK:n puheenjohtaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lasten oikeus sosiaalityöntekijään

Keskustan kupla

Lyhyet

Potilas ensin, entä henkilökunta?

Lyhyet

Onko Peukkula Jyväskylän oma tyyli?

Odotetaan nyt tuloksia ensin!

Lyhyet

Nova – kallis kulissi?

Suomessa pankki voittaa aina

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.