Liitetään Tikkakoski Äänekoskeen

Nyt alkaa olla mitta täysi tätä Jyväskylän kaupungin virkamiesten mielivaltaa.

Tikkakoski liitettiin aikanaan kaupunkiin muun maalaiskunnan mukana. Uusi Jyväskylä oli oleva maidon ja hunajan maa, mikäli poliitikkoja uskoi. Nyt on maito hapantunut ja hunajan ovat virkamiehet liponeet omaan mahaansa. Täällä Tikkakosken vaikutuspiirissä asuu noin 10 000 ihmistä. Ei numeroita tai menoeriä, vaan ihmisiä.

Virkamiehet kävivät pitämässä pari ”keskustelutilaisuutta”. Tilaisuudet etenivät siten, että kaupungin johto ja johtavat virkamiehet kertoivat miten meiltä on pakko ottaa kaikki palvelut pois, koska tilanne nyt vaan on sellainen.

Kehittyvä Tikkakoski ry nimettiin asukkaita edustavaksi neuvottelukumppaniksi. Ei ole vaan keskustelua ollut.

Me tiedämme, missä kyläläiset haluaisivat monipalvelupisteiden sijaitsevan, mutta virkamiehet tuntuvat papereita tuijottamalla tietävän paremmin.

Lääkäripalvelut ovat välillä olleet tulossa ja seuraavana päivänä menossa. Iso kiitos Mauno Vanhalalle taistelusta meidän Tikkakoskelaisten lääkäripalveluiden puolesta.

Koska tunnumme olevan vain menoerä uljaalle Jyväskylän kaupungille, on mieleen tullut, jospa Tikkakoski liitettäisiin Äänekoskeen. Molemmilla paikkakunnilla on meneillään ja tulossa mittavia investointeja ja uusia virkoja.

Näin Jyväskylä pääsisi eroon 10 000 asukkaasta ja virkamiehet voisivat huokaista helpotuksesta raastavan työtaakan helpottaessa.

Jyri Hiltunen

Jyväskylä, Tikkakoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Lyhyet

Lyhyet

Metsiä älköön hävitettäkö

Raskaussyrjintää on kunnissa yhä aivan liikaa

Pyöriä nuorille vai kuljetusapua vanhuksille?

Miksi päättäjiä ei kiinnosta tieteellinen tieto metsistä?

Akkujen metallit kaupan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.