Linkkikyyti on turvallista

Facebookin Jyväskylä-puskaradiossa ja sanomalehti Keskisuomalaisessa on käsitelty Linkki-paikallisliikenteessä sattunutta vahinkotapausta. Rollaattorimatkustaja kaatui, kun kuljettaja lähti liikkeelle liian aikaisin.

Paikallisliikenteen järjestäjänä Jyväskylän, Laukaan ja Muuramen alueella on Jyväskylän kaupunki. Olemme vilpittömän pahoillamme asiakkaallemme aiheutuneesta vahingosta. Olemme olleet häneen yhteydessä hänen vointinsa tarkistamiseksi ja tapahtuman läpi käymiseksi.

Suhtaudumme vahinkotapauk­siin vakavasti ja selvitämme perinpohjaisesti tietoomme saapuneet tapahtumat yhteistyössä liikennöitsijän kanssa.

 

Mikäli asiakkaallemme sattuu Linkki-matkustuksen aikana vahinko, tärkeintä on ilmoittaa siitä aina ensin linja-autonkuljettajalle. Kuljettaja ei välttämättä ehdi seurata matkustamon tapahtumia ajon aikana.

Jos loukkaantumiseltaan ei pääse liikkumaan, kuljettajan huomion voi kiinnittää huutamalla tai pyytää kanssamatkustajilta tähän apua. Kuljettajan tehtävä on auttaa itsensä loukannutta matkustajaa, tarkistaa tämän vointi ja hälyttää tarvittaessa ensiapua.

Kuljettaja raportoi vahingosta esimiehelleen. Kirjallinen ilmoitus tehdään liikennöitsijän vakuutusyhtiölle mahdollisten jälkiseuraamusten varalta. Jälkikäteen vahinkoa voi olla vaikeaa selvittää, silminnäkijöitä tavoittaa tai esimerkiksi vakuutusyhtiölle todentaa sitä, miten vahinko tapahtui.

Joukkoliikenteelle voi lähettää palautetta vaaratilanteista palvelussa palautekanavallemme http://linkki.jyvaskyla.fi.

Vastaamme palautteisiin mahdollisimman pian ja selvitämme niiden taustoja yhteistyössä liikennöitsijöiden kanssa. Asiakaspalautteet vastauksineen ovat julkisia ja ne voi lukea netissä. Halutessaan oman asian julkaisun voi palautepalvelussa myös kieltää.

 

Asiakaspalvelun laatu on Linkille tärkeä asia ja sitä seurataan mm. kolmesti vuodessa tehtävin asiakaspalvelun laatumittauksin. Kuljettajan ystävällisyyttä, ajotapaa ja auton siisteyttä arvioidaan.

Ulkopuolinen tutkimuslaitos haastattelee joka mittauskerta 600 satunnaisesti valittua Linkki-matkustajaa eri linjoilla ja eri aikoina. Matkustajien keskimääräinen arvosana palvelulle on 4, kun asteikko on 1–5 (1=huono, 5=erinomainen).

Tutkimuksia on tehty vuodesta 2015 alkaen. Palvelun arvosanat ovat vuosi vuodelta parantuneet, mikä selkeästi kertoo asiakkaiden arvostavan Linkin kuljettajien työtä.

Päivittäin liikenteessä sattuu sellaistakin, että Linkkien kuljettajat estävät ennakoivalla ajamisellaan vakaviakin onnettomuuksia. Tällaiset tapaukset ikävä kyllä harvoin päätyvät puskaradioihin tai lehtien palstoille.

Siihen nähden, että Linkeissä kulkee monen ikäisiä ja kuntoisia ihmisiä, matkat sujuvat pääosin turvallisesti ja onnettomuuksia on vähän. Kun matkoja tehdään Linkki-paikallisliikenteessä noin 7,5 miljoonaa vuodessa, olisi ihme, jos vahinkoja ei lainkaan olisi.

Vahingoista pyrimme kuitenkin ottamaan opiksi ja kehittämään toimintaamme niin, että matkustus olisi jatkossa yhä turvallisempaa. On tärkeää, että vaaratilanteista ja vahingoista raportoidaan suoraan joukkoliikenteelle ja niistä on mahdollisuus pyytää asianomaiselta myös lisätietoja.

Some-kanavat ovat varmasti hyviä keskustelu- ja vertaistukikanavia, mutta varsinaiset palautteet on parempi osoittaa suoraan palvelun järjestäjälle.

 

Asiakkaan omatoimista vahinkojen ennaltaehkäisyä ei kannata unohtaa. Jos olo on autoon tullessa hutera ja liikkuminen hankalaa, kuljettajaa saa ja pitää pyytää viivyttämään liikkeelle lähtöä, kunnes on päässyt istumaan.

Pyyntö on hyvä esittää riittävän selkeästi ja kuuluvasti. Aina ei matkustajan liikkumisrajoite tai vointi näy päälle päin, siksi siitä kannattaa varmuuden vuoksi kertoa kuljettajalle. Tapaturman ehkäisy on monesti pienestä kiinni.

Palautetta kannattaa siis antaa – niin turvallisuudesta kuin muistakin Linkki-palvelun kehittämistarpeista.

Kari Ström, palvelupäällikkö
Jyväskylän kaupunki

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Lyseo käräjäoikeuden kodiksi

Hoitajamitoitus-vääristelyä

Suomessa on hyviä ja huonoja maahanmuuttajia

Lyhyet

Lyhyet

Keski-Suomen kuntien talous on saatava kuntoon

Eläkkeiden alentaminen tuhoisaa taloudelle

Syyskuun kielo. Kuva: Matti Hyvärinen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.