Lisää yhteistyötä matkailuun

Sipilän hallituksen puoliväliriihessä matkailusta tehtiin kärkihanke ja siihen panostettiin uutta rahaa 16 miljoonaa euroa vuosille 2018–2019. Tämä on hieno asia. Matkailu työllistää Suomessa 140 000 henkilöä. Keski-Suomessa 2 400 henkilöä. Matkailu unohdetaan turhan usein, kun puhutaan talouskasvusta ja viennistä.

Ulkomaisten matkailijoiden määrä on kasvanut todella nopeasti kahden viime vuoden aikana. Suurimmat kasvuluvut ovat Lapissa ja pääkaupunkiseudulla. Tottakai iloitsemme tästä, mutta esimerkiksi Keski-Suomessa ollaan vielä vaatimattomammalla tasolla, vaikka täälläkin matkailuyritysten liikevaihdot kasvavat.

Olennaista maksukykyisten ulkomaisten turistien saamisessa alueelle ovat tietenkin liikenneyhteydet. Pääkaupunkiseutu on hyvin saavutettavissa Keski-Euroopasta ja Aasiasta, samoin pohjoinen, kun uusia yhteyksiä avataan Lapin kentille. Ryanairin lennot Pirkkalan lentoasemalle Tampereella Euroopan kentiltä lisääntyvät lähiaikoina, mikä on tärkeää Keski-Suomenkin kannalta.

Ulkomainen turisti haluaa ennen kaikkea hyviä palveluita, valmiita paketteja. Melko harva Aasian tai Keski- ja Etelä-Euroopan maista saapuva matkailija, varsinkaan perheellinen tai iäkkäämpi, on valmis omatoimimatkailuun. Hän tarvitsee valmiin, digitalisoidun palveluketjun, jossa ei ole mitään epäselvää lentoaseman terminaalista ulos kävellessä ja sinne lopuksi takaisin palatessa. Saumattoman ketjun on toimittava koko ajan.

Keski-Suomesta puitteita löytyy, on luontokohteita, kaupallisia palveluita, majoitusratkaisuja ja osaavia yrittäjiä. Keski-Suomea brändätään saunamaakunnaksi, mikä on oikea tavoite. Tällaista räväkkyyttä tarvitaankin.

Olennaista on kaikkien matkailualan yrittäjien saumaton yhteistyö, joka on ehdoton edellytys sille, että aluetta voidaan markkinoida Suomen ulkopuolelle. Lappi on tätä tehnyt jo vuosikymmeniä, Savossa ollaan kuulemani mukaan jo hyvässä vauhdissa. Nyt on Keski-Suomen aika.

Petri Honkonen

kansanedustaja (kesk.)

Saarijärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Hoitajamitoitus-vääristelyä

Lyseo käräjäoikeuden kodiksi

Suomessa on hyviä ja huonoja maahanmuuttajia

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Keski-Suomen kuntien talous on saatava kuntoon

Eläkkeiden alentaminen tuhoisaa taloudelle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.