Lisähuomioita varhaiskasvatuksesta

Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhosen ja opetusneuvos Kirsi Alilan antama vastaus aikaisempaan kirjoitukseeni (KSML 24.4) koskien hallituksen esitystä varhaiskasvatuksesta vaatii lisähuomioita. Huoli työvoimapulasta on aiheellinen, tästä on tullut paljon palautetta. Lakimuutos ei vaikuta mm. lapsiryhmien kokoihin, henkilöstön riittävään määrään koko päiväkodin aukioloaikana ym. Siinä ei puututa myöskään erityistä tukea tarvitsevien lasten tukijärjestelmiin. Nämä olisivat todellisia tekoja varhaiskasvatuksen laadun parantamiseksi.

Lainlaatijat sanovat, ettei sosionomeilla ei ole hätää, koska nyt opiskelevilla ja toimessa olevilla säilyy opettajapätevyys. Silti laista puuttuu malli, joka turvaisi sosionomien aseman. Henkilöstöstä laissa sanotaan, että yhden työntekijän pitää olla yo-kandi, yhden yo-kandi tai sosionomi ja yhden lastenhoitaja. Ei siis yo-kandi, sosionomi ja lastenhoitaja.

Jotkin kunnat jo nyt rekrytoivat ensisijaisesti kandeja, vaikkei laki ole edes voimassa. On pelättävissä, että vaikka pätevyys säilyy, niin työpaikan vaihtaminen on hankalampaa, jos kunnat lain voimaantultua hakevat ensisijaisesti yo-taustaisia opettajia.

OECD:n mukaan koulutus on työskentelyyn liittyviä taitoja arvioitaessa vain alku, koska opettajan työ on jatkuvasti kehittyvää ja sitä pitää päivittää. Tätä pystyvät nyt tekemään sekä sosionomit että kandit. Ei ole täysin puolueetonta tutkimuksellista näyttöä siitä, että sosionomi suoriutuisi kandia heikommin lastentarhanopettajan tehtävästä.

Toinen kysymys on lastenhoitajien asema tulevaisuudessa. Kaikkia käsiä tarvitaan ja ko. ala tarvitsee kipeästi myös heitä.

Lähtökohtaisesti on väärä asetelma verrata ainoastaan koulutusten sisältöjä keskenään. Asiaa on tarkasteltava myös, miten ne vastaavat työkentän tehtäviin ja siellä tarvittaviin taitoihin. Sosionomeilla on laaja näkemys sekä lapsesta, että hänen kasvuympäristöstään. Lapsen etu on siis oltava keskiössä.

Tapani Mäki

maakuntavaltuutettu

kaupunginvaltuutettu (ps.)

Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Keski-Suomi säilyy tulevaisuudessakin

Soteuudistuksen palattava juurilleen

Lyhyet

Kirjakarkki on kiva palkka

Vanhan Kirjan Talvi on nimenä vakiintunut

Jyväskylään mahtuisi uusi kirjallisuustapahtuma

Suomi ei tarvitse mitään hyökkäys- aseita

Lyhyet

Lyhyet

Kiitos Palokan terveyskeskukselle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.