Lukiot irti ylioppilastutkinnon kahleista

Lukion tärkeimmät opetukselliset tavoitteet ovat jääneet ylioppilastutkinnon jalkoihin. Opiskelijat pänttäävät suuren määrän yksityiskohtia, mutta varsinainen osaaminen ja ymmärtäminen jäävät taka-alalle. Lähes kaikki tulee valmiina ja se on tietenkin tylsää.

Elämässä tärkeiden avujen (mm. päättelykyvyn, omatoimisuuden, innovatiivisuuden, sosiaalisuuden ja omien vahvuuksien tiedostamisen) kehittämistä ei aktiivisesti tueta.

Lukioista tulee yliopistoon opiskelijoita, joille voi olla shokki, ettei siellä hallita kaikkia jo koulussa selväksi käyneitä asioita. Korkeakouluissa menee tarpeettoman paljon aikaa purkaa harhaluulot, että kaikki on yksiselitteistä, ja että osaaminen tarkoittaa tiedon määrää. Kaiken kaikkiaan valmiudet yliopisto-opiskeluun ovat kovasti puutteelliset.

Ylioppilastutkinto on hyvä esimerkki valtionhallinnon jähmettyneisyydestä. Aikanaan tarpeellisesta instituutiosta on tullut ikiliikkuja, joka on kaiken arvostelun ja keskustelun yläpuolella.

Ylioppilastutkintolautakunta torjuu kritiikkiä väittämällä, että kun maailma muuttuu, niin ylioppilastutkintoa kehitetään sen mukana ottamalla käyttöön tieto- ja viestintätekniikkaa. Kyse ei kuitenkaan ole kehittämisestä vaan saman asian uusista vaatteista.

Asiallisesti kirjoitusten sähköistäminen ei muuta yhtään mitään vaan lukion ongelmat ovat samat kuin ennenkin. Ylioppilastutkinnosta on tullut itsetarkoitus, jonka ylläpitämiselle ei ole enää yhtään pitävää perustetta.

Jatko-opintojen suhteen ylioppilastutkinnolle on yksinkertainen vaihtoehto: pääsykokeet. Niissä oppilaitokset voivat parhaiten vaikuttaa saamansa opiskelija-aineksen laatuun. Pääsykokeissa, oma osaaminen ja motivaatio ratkaisisivat, jolloin lopputulos olisi mahdollisimman oikeudenmukainen ja riippumaton koulun antamasta arvostelusta.

Valtion budjettiin merkityt ylioppilastutkintolautakunnan kustannukset ovat noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa, josta tosin suurin osa kerätään opiskelijoilta. Koulujen kulut mukaan lukien kokonaissumma lienee moninkertainen.

Tarvittavien pääsykokeiden järjestämiseen ei tarvittaisi minkäänlaista byrokraattista koneistoa tai erillisiä budjetteja ja niiden kustannukset olisivat alle 1% ylioppilastutkinnon kustannuksista.

Oma lukunsa ovat sähköisen ylioppilastutkinnon kulut. Kehittäminen ja jatkuva ylläpito nielevät miljoonia ja lopputulos on silti epävarma. Sen sijaan että valtio ja koulut laittavat miljoonia ylioppilastutkintolautakuntaan, kirjoitusten organisoimiseen ja niiden sähköistämiseen, olisi koko ylioppilastutkinto syytä lopettaa tarpeettomana.

Ylioppilasta käsitteenä ei kuitenkaan ole tarpeen purkaa vaan ylioppilaiksi voidaan nimittää kaikki lukion läpäisseet ja he saisivat lakkinsa entiseen tapaan. Jottei kaikki tähän mennessä tehty sähköisten kirjoitusten kehittämistyö menisi hukkaan, voitaisiin siitä muokata koulukokeisiin sopiva alusta (mikäli se on tehtävissä järkevin kustannuksin).

Ylioppilaskokeita perustellaan tasapuolisuuden varmistamisella. Tasapuolisuus jää kuitenkin väistämättä näennäiseksi. Ylioppilaskoe on vain yksi suoritus.

Etenkin keskitasolla opiskelija ei suinkaan saisi joka kokeesta samaa arvosanaa eikä arvostelijakaan ei aina päätyisi samaan (satunnaisvaihtelu + mahdollinen liukuma pitkän sarjan sisällä, puhumattakaan keinotekoisista ja epäoikeudenmukaisista arvosanakiintiöistä).

Siis lopputuloksessa on vaihtelua todennäköisesti enemmän kuin moniin suorituksiin perustuvassa koulun päättötodistuksen arvostelussa. Vaihtelua voi tietysti olla myös pääsykokeen arvostelussa, mutta niissä on kuitenkin helpompi saavuttaa tehtävien laajempi aihekohtainen kattavuus, joka vaimentaa satunnaisuutta.

Ainakaan ylioppilaskoetta huonompi ei tilanne voi valintakokeiden kohdalla olla. Oikeudenmukaisuutta vielä lisäisi, että kyllin motivoituneella pyrkijällä olisi aina mahdollisuus paikata tietojaan ja taitojaan ennen pääsykoetta.

Ylioppilastutkinnon tarpeettomuutta puoltaa myös, ettei vastaavaa vakioitua valtakunnallista päättökoetta ole koettu tarpeelliseksi missään reaalielämässä paljon merkittävämmissä tutkinnoissa (ammattikouluissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa, jne.).

Kyseessä onkin jäänne ajoilta, jolloin koulutusjärjestelmä oli vielä yksinkertainen ja kehittymätön. Ylioppilastutkinnon poistaminen antaisi lukion kehittämiselle vuosisadan mahdollisuuden.

On aivan turha huoli, että ylioppilastutkinnon puuttuessa taso laskisi. Päinvastoin, ilman ylioppilastutkinnon pakkopaitaa sekä lukion opettajat että oppilaat voisivat löytää motivaation, joka on menestyksen tärkein edellytys.

Kalevi Salonen

professori, emeritus

Kaustinen

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet 26.5.

Metsäteollisuuden talousmetsät eivät sovellu luontoretkeilijöille

Suomi on ilmastorikollinen

Luonnon hävityksen kauhu odottaa meitäkin Laukaassa

Onko masentunut ihminen sairas?

Lyhyet 25.5.

Koulussa huomio perustaitoihin

Alle 18-vuotiaan työllistäminen on vastuullinen teko

Hallitusohjelmaan kansallinen talous- taidon ohjelma

Sain hyvää palvelua

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.