Luolaihmisen ruokatavat

Viimeaikainen ruokakeskustelu on jumiutunut hiilihydraattien ja proteiinien suhteiden ja ruoka-aineiden paremmuusjärjestyksen määrittämiseen. Ihanteeksi on nostettu kivikauden ruokavalio ja ravintosisällöltään superruoat. Ihmiset näyttävät myös toimivan kuten luolaihmiset: vahvimmat syövät arvokkaimman ravinnon heikompien jäädessä ilman.

Keskustelun taso on myös luolamiesasteella kun ravitsemussuositukset nähdään yksilön vapautta rajoittavana ohjauksena ja valtaosa maapallon väestöä elossa pitävistä perusruoka-aineista ollaan valmiita luokittelemaan alempiarvoisiksi ja syötäväksi kelpaamattomiksi. Minkä hinnan maksatamme superruokavaliostamme?

Näkökulmaa on hyvä laajentaa kaikkiin seitsemään miljardiin ruokailijaan. Mitkä ovat ruokavalintojemme vaikutukset muiden ruokavalintoihin ja hyvinvointiin? Proteiinirikkaan eläinperäisen ruoan tuottamisen tiedetään kuormittavan ympäristöä moninkertaisesti kasvikunnan hiilihydraatti- ja proteiinilähteisiin verrattuna.

Millä tavoin pystymme tuottamaan ruokaa niin, että se saadaan riittämään koko maapallon väestön ruokkimiseen? Kuka sanoisi itäisen pallonpuoliskon asukkaille heidän elävän ala-arvoisella hiilihydraattipitoisella ruokavaliolla ja neuvoisi laadukkaamman vaihtoehdon. Toisaalta mahdollisena ympäristöuhkana uutiskynnyksen ylitti tieto, että vaurastuvien kiinalaisten lihapadat ovat alkaneet porista. Kuka kiintiöisi heidän lihan käyttönsä? Ruokavalintamme vaikuttavat väistämättä ympäristöömme ja ruoan riittävyyteen maapallon väestölle.

Onko joukossamme kuitenkin luolamiehiä ja -naisia, jotka hyötyisivät runsaammasta proteiinin ja rasvan saannista? Heitä todellakin on. Luolaihmisiksi heitä voisi sanoa myös siksi, että he ovat "luonnon" armoilla, ruokkivien ja hoitavien käsien varassa. Heillä olisi oikeus pyytää itselleen tarvitsemaansa ruokavaliota vedoten parempaan vointiin, liikunta- ja toimintakyvyn säilymiseen, hoitopaikkojen tarpeen vähenemiseen, hoitajien työn keventymiseen ja verorahojen säästymiseen.

Ympäristönäkökulma ja todelliset ruokailun ja ravitsemuksen pulmat on sivuutettu käynnissä olevassa keskustelussa. Lastemme ja meidän työikäisten suomalaisten ravitsemuksen haaste ei ole liian vähäinen proteiinin saanti vaan ruokavalion ravintosisällön monipuolistaminen ja tasapainottaminen kasviksia lisäämällä. Luolaihmiset oppivat ajan myötä laajentamaan ruokavalintojaan, viljelemään ja syömään myös kasviravintoa. Miksi nyt taantuisimme ruokavalinnoiltamme ja arvoiltamme? Superruoan ahnehtiminen tekee meistä luolaihmisten kaltaisia.

Keskustelun ja ruokavalintojen suuntaa tulisi muuttaa ympäristöä ja kanssaeläjiä huomioivaksi. Voisimme ottaa huoleksemme niiden ihmisten hyvinvoinnin puolesta puhumisen, jotka eivät itse siihen pysty. Ruokakeskustelussa ja lautasella painopisteenä tulisi olla kohtuullisuus ja monipuolisuus ja arvokas superruoka tulisi asettaa sille kuuluvalle paikalle ruokavalion täydentäjäksi.

EEVA NYKÄNEN laillistettu ravitsemusterapeutti Jyväskylä