Luonteva asenne

Timo Kontio (Ksml 5.11.), mielestäni on olemassa epäluonnollinen ja luonnollinen suhde aseisiin.

Epäluonnollinen suhde tarkoittaa aseilla "elvistelyä", sitä että aseiden tuhovoimaa tai kärsimystä tuottavaa tappavuutta ei ymmärretä. Aseilla pelleilystä tehdään Youtube-videoita.

Väitän, että tämä on todella marginaaliryhmä, toki vaarallinen sellainen. Tämän ryhmän käyttäytymiseen on vaikutettava ensisijaisesti kasvatuksella, koulutuksella ja sivistyksellä. Se on kodin, koulun ja armeijankin tehtävä.

Suurimmalla osalla suomalaisia on luonnollinen suhde aseisiin. Ase on harrastusväline, maanpuolustuksen työkalu, siihen on suhtaudutaan sen tuhovoimaan liittyvällä vakavuudella. Suurin osa asekantoluvan haltioista säilyttää asettaan asianmukaisesti. Suomalaiset eivät olisi enää kansana olemassa, mikäli tätä luonnollista suhdetta aseisiin ei olisi ollut.

Ampumataito on maanpuolustuksen kulmakivi, ja sen harjoittaminen on reserviläisen kansalaisvelvollisuus. Itsekin myönnän että ampumataito on päässyt ruostumaan intin jälkeen ja teen asiassa parannusta. Ampumaharrastuksen aloittaminen on tehty niin hankalaksi, etten tiedä mistä aloittaisin.

ASMO MAANSELKÄ kaupunginvaltuutettu (kd.) Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Etusijalle lapset ja nuoret

Lukijan kuva

Lukijan kuva

Honkonen ja keskusta ovat unohtaneet suomalaiset

Opiskeluhuollon kysyntä kasvaa

Wallinheimon kirstu on pohjaton

Miksi nuori haluaisi äänestää vaaleissa?

Henkilöittäminen on ovela ja suosittu sumutuskeino

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.