Luottamuspalkalla olisi puolensa

Kunnallisvaalien suurena ongelmana voidaan pitää sitä, että parhaat henkilöt eivät välttämättä asetu ehdolle. Luottamustehtävissä onkin perinteisesti eläkeläisiä, entisiä kapiaisia, järjestöjyriä ja kuntien työntekijöitä.

Yksi merkittävä syy jäädä ryhtymättä ehdokkaaksi ovat ajankäyttöön ja ansiotason menetykseen liittyvät seuraukset. Ykköstehtävien hoitaminen vaatii runsaasti aikaa. Siitä voi olla pulaa, ja ansiotasokin voi laskea.

Hallituksen puheenjohtajuus voidaan rinnasta eduskuntalaitoksessa pääministerin ja valtuuston puheenjohtajuus eduskunnan puhemiehen tehtävään, joista hallituksen puheenjohtajuuden hoitaminen on selkeästi vaativampi ja aikaa vievämpi tehtävä.

Jyväskylässä on vuoden 2015 talousarvioon on tehty 66 000 euron varaus näiden tehtävien palkanmaksuun. Tehtävien painotus huomioiden hallituksen puheenjohtajan palkka voisi näin olla 3 300 euroa ja valtuuston puheenjohtajan 2 200 euroa kuukaudessa. Palkan suuruus kertonee siitä, että tavoitteena on maksaa ns. puolikasta kuukausipalkkaa.

Vaikutetaanko ratkaisulla alussa esitetyn ongelman poistamiseen? Mielestäni ei. Ainakin hallituksen puheenjohtajuutta pitäisi pohtia kokopäiväisenä tehtävänä, miksei valtuuston puheenjohtajuuttakin.

Palkkatasot, joissa kokouspalkkioita ei enää maksettaisi, pitäisi määritellä tehtävän mukaan, esimerkiksi hallituksen puheenjohtajuus 6 000 euroa ja valtuuston puheenjohtajuus 4 000 euroa kuukaudessa.

Nämä olisivat kuitenkin maksimipalkkoja, sillä jos henkilö ryhtyy ammattityössään osa-aikaiseksi tai ottaa työstään virkavapaata tehtävän hoitamiseen, hänelle maksettaisiin ainoastaan ansionmenetystä vastaava kuukausipalkka.

Eläkeläiset ja oman työn ohessa tehtävää hoitavat pysyisivät nykyisen vuosi- ja kokouspalkkiojärjestelmän piirissä. Luottamusmieheksihän pitäisi hakeutua ensisijaisesti halusta toimia luottamusmiehenä – ei halusta ansaita rahaa.

Maksettava kuukausipalkka ei voi olla palkkiollinen tasa-arvokysymys vaan mahdollisimman oikeudenmukainen korvaus tehtävän hoitamisesta aiheutuvasta ansiotason menetyksestä. Malli selkeyttäisi myös palkalliseksi luottamusmieheksi siirtyvän henkilön työnantajan etua, sillä virkavapaalla tai osa-aikaisena toimivan tilalle olisi mahdollisuus palkata määräaikainen työntekijä.

Kaupunki saisi käyttöön henkilön koko työpanoksen ja sille syntyisi oikeus sitouttaa henkilö tehtävän hoitamiseen eli muista lukuisista luottamustehtävistä tulisi luopua. Tärkeää on myös kaupunkilaisten hyväksyntä.

Aki Ruotsala

Jyväskylä, Tikkakoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Metsiä älköön hävitettäkö

Miksi päättäjiä ei kiinnosta tieteellinen tieto metsistä?

Raskaussyrjintää on kunnissa yhä aivan liikaa

Pyöriä nuorille vai kuljetusapua vanhuksille?

Akkujen metallit kaupan

Kaupunkipyörät ovat osa ketterän kestävää liikkumista

Suomipop, pyörätuolit ja taksien kyydit

Valvonta on yhteistyötä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.