Lyhyet 10.11.2011

Talouskriisi on kova kulkemaan. Aina kriisi iskee siihen maahan, mihin pitää saada sopiva nukkehallitus. Kreikan jälkeen on Italian vuoro.

LIITTOVALTIO?

Montakohan rekkaa liukkaalla kelillä lumisateessa törmää uuteen liikenneympyrään Saarijärvellä? Idea erinomainen, mutta paikka huono.

EPÄILEVÄ

Kuokkalan Graniitin parkkialue pimeä. Ilmoitettu usein asiasta eteenpäin. Kenen vastuu kun jotain ikävää sattuu?

VALON KAUPUNKI?

Ennen kuin valitat, kuinka "jouluvaloja" ripustellaan väärään aikaan, voisit yrittää tajuta, etteivät kaikki edes vietä joulua.

KAUDEN VALOTERVEHDYS

Eivätpä vihreät ryntäilleet taannoin Keljonkankaantien rekkarallin haittoja vastaan.

SUHTEELLISUUTTA

Keskussairaala: Tulee kirje tutkimuksesta terveyskeskuksessa, ei allekirjoitusta, ei leimaa. Olikohan joulupukilta?

NÄINKÖ MUUALLA

Perättäiset kuntaliitokset takaavat kuntien rengeille myös pysyvän työpaikkatakuun. Mistähän säästöt saadaan?

5 VUOTTA

Syöpä tarvitsee hiilareita kasvaakseen. Sinä et. Maksa tekee rasvasta tarvittavat hiilarit. Rasvakammo tappaa.

ÄLÄ RUOKI SYÖPÄÄ

Tasa-arvon nimissä isän- ja äitienpäivä samalle päivälle.

CICERO

Samalla voisi ulkoistaa Kyllönkin, onhan sekin homeessa.

AJATELTAVAA

Taas asvalttijätkät näyttää Erämiehenkadulla mahtiaan, työ seissyt kohta 2 vkoa risteyksessä.

ULKOISTETUT

Seksuaalinen poikkeavuus on huono huumorin aihe. Pekkarinen ei sellaiseen alentuisi, ei häntä voi Hakkaraiseen verrata.

YÖ JA PÄIVÄ

Kun terveyspalvelut yksityistetään, käy kuten autojen katsastusmaksuille.

NE MONINKERTAISTUVAT

Miksi raavaita nuoria miehiä ei laiteta töihin työkkäristä, ovat vuosia vaan kotonaan. Laittakaa edes koulutukseen ne.

VIHAKSI PISTÄÄ

Kuikassa kolmen kilometrin matkalla 22 katulamppua pimeänä. Hyvä kylä - Jyväskylä.

UKKO

Haloo äänestäjät (7.11.): 27 vuotta sitten kuolleen isän lottovoitto, sinulleko se olisi pitänyt testamentata?

VOI SENTÄÄN!

Nouskaamme täysin rinnoin puolustamaan Pekkarista ja luovaa ilmaisunvapautta ja elävää puhekieltä.

HLX

Mitä liikennevirasto on tehnyt ratojen routaongelmille? Korjannut Jyväskylän ratapihan kolme laitimmaista turhaa raidetta.

HOMMA HOIDOSSA

Muutin kerrostaloon. Yläpuolella lorisee takuuvarmasti aina, kun istun kahvi- tai ruokapöydässä. Hyvää joulua silti kaikille.

PÖNTÖSSÄ ON REUNATKIN

Kaupunginvaltuusto: Ehdoton ei keskustan terveysaseman yksityistämiselle.

VERONMAKSAJA

Suomen valtio on kuin laiva ilman köliä ja peräsintä. Kekkosen kaltaista peränpitä jää tarvittaisiin.

TUNARIT

JJK:lla ja Kreikalla on paljon yhteistä: talous kuralla, pääomat syöty ja apua odotetaan Euroopasta.

TILINTARKASTAJA

Onnea Suomen mestarit Katri Mäkinen, Markus Kuonanoja, Elonen ja Jämsä.

HYVIÄ PULLIA JATKOSSAKIN!

Muuramessa saa polttaa lehtiä asutusalueella. Kaupunkilaiset, tervetuloa!

TÄNNE

Kiitos, Mervi K. (7.11.). Brittien ja suomalaisten suhtautumisessa kanssaihmisiin on huima ero. Välinpitämättömyys Suomessa, sydämen sivistys Briteissä.

VALITETTAVASTI

Säästöt: Pitäskös virkakoneistoa pienentään ensin?

ÄLY HOI

On parempi sytyttää ulos tunnelmavalot kuin soimata pimeää.

P

Kenen idea Laukaan keskustan uudet hidasteet? Todella turhat!

S.K.

Irtisanoin itseni ahdistavan, syyllistävän ja ehkä narsistisen hoitopalveluyrittäjän palveluksesta. Nyt nautin ammattini arvostuksesta ja hoitotyöstä.

LH

Miksi vain kuntien ja valtion rakennukset homehtuvat? Kiinteistövastaavat ammattitaidottomia tumpeloita?

IHMETTELIJÄ

Liekin valo valaisee ja rauhoittaa valosarjoissa kaamoksessa ja jouluna, ei nämä räikeät kirjavat sirkusvalot.

RAUHAA

Päiväkotiryhmässä 25-28 lasta peitenimellä "uudenlainen toimintamalli". Lapsi uupunut aina päivän jälkeen.

SÄÄSTÖÄ?

Köyhän kulttuuria on katsella huonoja tv-ohjelmia, kun ei ole varaa huippukalliisiin konsertteihin.

EMMA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Lukijan kuva

Älä lopeta sanomasta kauniita

Vanhemmuuden tärkein taito on ymmärtää lasta

Joukkoliikennettä kehitettävä rohkeasti Jyväskylän seudulla

”Ratsastus on helppoa”

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.