Lyhyet 13.2.2009

Ehkäisy ei ole syntiä, se on ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa. Naisia on alistettu raamatun väärillä tulkinnoilla kautta aikain. EI SOVI NYKYAIKAAN

Martat ovat oikeassa: ruoka on halpaa, kun itse tekee. Esim. pitsa neljälle: noin viisitoista euroa. TOSI HYVÄÄ

Kirkossa pappi kehottaa ihmisiä kättelemään toisiaan toivotuksin. Eikö tämä ole tarpeetonta näin flunssaiseen aikaan. EN KÄTTELE

Miksi opetustoimesta vastaavaksi ministeriksi työnnettiin henkilö, joka ensitöikseen möläytti sivistymättömyytensä julki? MEHR LICHT

80-luvulla kaupungin- ja kunnanjohtajilla oli lupsakkaa, kasvatettiin velkapääomaa ja nostettiin veroäyriä. OI NIITÄ AIKOJA

Kokoomuksen untuvikkoministereitten pitäisi tietää, että sanottu sana on kuin ammuttu nuoli: sitä ei saa takaisin. VASEMMISTOLAINEN

Kiminkiselle propsit kun nosti mirrin pöydälle. WEQSU

Meilläpä on täällä Saarijärvellä myös Virtasen Petra, joka positiivisella asenteellaan ja pirteydellään saa meidät liikkumaan! YKS VENYTTELIJÄ

Maalaislääkäri hallitsee silakanpaiston mutta ei "jäädytetyn"vaimon osaa hoito-/hyötysuhteessa. Mies ei pihtaa seurustelusta, kun se tapahtuu tv:n kanssa. MINÄ

Kunnat hupuloivat ja törsäävät jokaisen miljardin jonka valtiolta saavat. HÖLÖMÖLANDIA

Anteeksi kokoomuslaisilta lähes päivittäin sanomisistaan, taitaa olla elämänkokemuksen puutetta. KAIKEN KOKENUT

JYPin kapteeni! Nyt tarvitaan oikeaa asennetta farmiseuran sijaan. RIITTÄÄKÖ?

Nämä hennavirkkusten mielipiteet kertovat enemmän esittäjästään kuin niiden kohteesta! RÖYHKEYS HUIPUSSAAN

Kiitos, Erkki Laakso ja Mikko Laukkarinen (10.2.). Olisipa päättäjilläkin järkeä päässään. KAUHULLA SIVUSTA SEURAAVA

Jättäkää exänne rauhaan, eläkää omaa elämäänne! Hävetkää kaikki jotka vainoatte exiänne. SIVUSTA SEURANNUT

Virkkunen ja Katainen. Turha tulla seuraavien vaalien alla puhumaan, että vastakkainasettelun aika on ohi! KATKERA JA KATEELLINEN

Korpilahden Rutalahden Lotat päätti aikanaan kokouksessaan, että suojeluskuntalaiset eivät saa isotella toisinajattelijoille. ANJA PAILIO

Kiitos tilausliikenne Arjotielle Madonnan konserttimatkan järjestämisestä. En palellut lippujonossa enkä Ärrällä turhaan. 10V ODOTUS PALKITAAN

Henna Virkkusen vapaa mielipide vasemmistosta on oikea. Änkyrät vastustavat uutta ja vaativat itselleen toisten tuloksia. EX YRITTÄJÄ

Jos äiti hankkii 3 lasta ja on jokaisen kanssa kotona suositellut 3 vuotta, se tekee 9 vuotta pois työelämästä. ODOTTAAKO TYÖ?

Ministerit Katainen ja Virkkunen sanovat äänen sen, mitä he ihan oikeesti ja ihan aidosti ajattelevat osasta suomalaisia. EI SELITTELYÄ

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Itsenäisyys ja sen keskeiset kriteerit

City-sähköauto ja Keski-Suomen olot

Aalto-puisto yhdistäisi luonnon ja kulttuurin

Lyhyet

Lyhyet

Haloo hallitus ja eduskunta! Tarvitsette kunnon terapeuttia!

Paremmin sujuvaa Linkki-VIP-palvelua

Migri ja ihmisyys

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.