Lyhyet 13.6.

Aina teillä päiväkoti-vastustajilla on samat teesit. Keksikää jotain uutta. Itse olen lapsena ollut päiväkodissa ja olen kasvanut suvaitsevammaksi. SUVAITSE

Facebook on tuonut enemmän sisältöä elämääni, kuin mikään aikaisempi keksintö kännykän jälkeen. 2010

”Näin saamme omaa aikaa” (10.5.): Maksaahan työnantaja aikuisten lomista, joten tuolla ajatusmaailmalla ei muuta kun töihin kesälomallakin. LAPSILLEKIN LOMA

Media jälleen kerran korosti vain ylioppilaita, ei lainkaan ammattiin valmistuneita! NÄKYVYYTTÄ HEILLEKIN

Kyllä ainakin me vanhukset tykkäämme ns. mamuhoitajista. Ystävällisiä ja empaattisia. TÄÄLTÄ SÄNGYN POHJALTA

Subjektiivinen päivähoito-oikeus uusiksi mikäli sitä käytetään lapsen etua vastaan. Lapsen etu on kasvaa rakastavien vanhempien suojassa. LOMALLAKIN

Sääli niitä lapsia joiden vanhemmat haluavat ”lomaa” lapsistaan. HALI, SYLI JA LÄSNÄOLO

Ei päivähoitolaitos rakasta, mutta hoitajat rakastavat lapsia, silloinkin, kun vanhemmat viettävät lomaa keskenään. ERILAISTA RAKKAUTTA

P. Koivuniemen ja A. Samulinin pukeutuminen nuoreksi naiseksi on groteskia. HYVÄ MAKU

Saarikka-virkoihin haetaan sosiaalialan ammattilaisia ja valitaan lähihoitajia: valittiin muodollisesti pätevä. KANNATTAAKO KOULUTUS

”Näin saamme omaa aikaa” (9.6.), onko raha sinulle lasta tärkeämpi asia. Päivähoito ryhmässä rasittaa lasta, lapsi tarvitsee myös loman! LTO

Arvokkaan elämän ja asukkaiden hyvinvoinnin Jyväskylässä estää virkakoneiston pelaaminen omaan pussiin. HÄMÄÄVÄ PELIMIES

Kuka on sanonut että oman lapsen hoidosta pitäisi maksaa palkkaa? KOTIÄITI

Ainoat pihakukat (10.6.) Lupiini nimenomaan hävittää ympäriltään kaikki muut kotimaiset kasvit. Siksi vihatttu. ÄLY HOI JÄRKI

Äiti (8.6): Onko parempi osoittaa rakkautta mahdollisen pienenä päiväkotiin laittamalla? Kaikilla ei ole rikasta miestä elättämässä! Ei palkka. VAAN MAHDOLLISUUS

Todella itsekästä ottaa omaa aikaa lapsen kustannuksella, mutta toisilla raha ratkaisee päätökset, olisitko itse kesän. ILMAN LOMAA

Parasta aikaa on olla lomalla lasten kanssa. Ei rahalla voi kaikkea mitata. NELJÄ LASTA

Ajokoiran säälittävä ulkoilu: lenkki kerrostalon ympäri ja jätökset pihaan. PARANNUSTA ODOTTAEN

Ottakaa keravalaiset täältä kaupunginjohtajanne, säästyis meiltä tarpeeton menoerä, eikä uutta tarvii palkata tilalle apujohtajaksi. PÄRJÄTÄÄN ILMANKIN

Keskusta huom! Karkkiaskissa luki: Tämä maa rakennetaan yhdessä. Karkit valmistettu Ruotsissa. Sillä lailla! KHV

Lehdessä luki 20% vaimoista on tehnyt lapsen vieraan miehen kanssa. Jos joka kolmannelle vaimolle on tullut vahinko, niin 60% on käynyt vieraissa. JÄRKYTTÄVÄÄ

Raamatun arvot hylätty. Joka koulu määrittää oman arvopohjansa. Entä kotien arvot(tomuus)? Siinä syy tapain turmelukseen. O TEMPORE O MORE

Kyllä mummolassakin osataan rakastaa ja hoitaa. MUMMI

Jyväskylässä päivähoito on maksutonta koulujen loma-aikana, jos lapsi ei ole hoidossa. Muille kunnille vinkkinä? MYÖS LAPSILLE LOMAA

Marko Ahonen: Rakkaus ja häät ovat luonnollinen osa ihmisen elämää – kuninkaallistenkin. Vääristynyt politiikka ja väkivalta ei sitä ole. LIISA

Eurooppa 4, säätäkää äänenvoimakkuus balanssiin. JÄRJEN VEIT

Toivakka ylläpitää viittä entistä kyläkoulua verovaroilla. Kyläyhdistykset maksavat 100 euron vuosivuokran. KORRUPTIOTAKO?

Miesten roikkuvat rinnat pitää kieltää näkymästä julkisilla paikoilla! YLÄKROPPA KÄYTTÖÖN

Tuulipuisto Toivakkaan Nisulan ja Haukanmaan asumattomien korkeiden mäkien päälle. JUJU

Antamalla kerjäläisille tuette kansainvälistä rikollisuutta ja pahennatte yksilöiden asemaa. ISO KUVA

Miksi kaikki seurakunnan jumalanpalvelukset ovat sunnuntaisin messuja? Mihin perustuu? Miksi tavallisia sanajumalanpalveluksia ei enää ole? SEURAKUNTALAINEN

Mikä on ns. oma aika? Sen jälkeen kun perustaa perheen myös lapset kuuluu siihen. USKOMATONTA!

Rakentajat! Rakentakaa julkiset rakennukset kuin tekisitte itsellenne taloa. Loppuisivat jatkuvat homeongelmat! EI YDINFYSIIKKAA

Parransänki kuuluu kesän kuvaan. Musta-Pekka-look on in. NÄIN ON

Kiitos ihanille keskussairaalan poliklinikan lääkärille ja hoitajille ystävällisestä hoidosta. PIRKKO JÄMSÄSTÄ

Eikö lähimmäisen auttaja tiedä, että kerjääminen on laissa kielletty. Poliisit soitan jos näen kerjäläisen. TOIMEEN TULEVA

Lintukevennys: Pari kesää sitten Kangaslammella uiskenteli mandariinisorsa, viime kesänä oli havaittu omenalörtsy. P. ANKKA

Onko varattu mies todellakin uhri, jos lähtee vapaaehtoisesti irtosuhteeseen vieraan naisen kanssa? Entäs "uhrin" puoliso? TOINEN SIVUSTA SEURANNUT

Kysyn vaan (11.6.)! Eikö lapset saa ulkonakaan leikkiä ja huutaa? MEE HOITOON

Ihmettelijälle. Teimme puukaupan 8.12.09. Yhtiö korjasi puut 2.6. ITSEKIN LUONNONYSTÄVÄ

Jos Tourutornin pihassa olevaa kelloa/ lämpömittaria ei ole varaa korjata, niin eikö sen voisi kokonaan poistaa. YKS KULKIJA POIKA

Jos on varaa lentää, niin on myös varaa käyttää taksia eikä verotuella bussia. "VASTUSTAN"

Nalle on unohtanut, että ei olisi koko sukua ilman köyhiä veteraaneja! VETERAANIN POIKA

Mökkiläiset ja rantojen asukkaat! Jättäkää mönkijäajot muille alueille. Keksikää nuorillenne muuta puuhaa rannoilla. MELUUN VÄSYNYT

Korjaus virheelliseen tietoon lupiinista: villilupiini on myrkyllinen. Se sisältää alkaloideja, kaunis silti. FAKTA HOMMA

Olen kauan miettinyt eikö ketään muita kuin minua häiritse Leikarin jumpat. KOTIRAUHA KESÄLLÄKIN

Henna, talkoot tehdään ruokapalkalla! Ministereillä iso palkka ja edut. Kenen etua ajavat? HALOO

Ei pidä paikkaansa ministeri Lindénin kirjoitus postin jakelusta. Haja-asutus alueella jo nyt puutteita lehden saamisessa. MUMMO

Mihin ne roskat laitetaan, jos ei ole muovipusseja? "HUVITTAA"

Kiitos sinulle tumma ulkomaalainen kohtelias mies, joka autoit matkatavaramme autoon Matkakeskuksessa 10.6. Olet aarre lähimmäisillesi. KIITOLLINEN

Ihan turhaa vouhotusta muovikasseista. Ihan sama ympäristön kannalta ostaako muovikasseja vai erikseen roskapusseja ja jätesäkkejä. KIERRÄTTÄJÄ

Maailma on kaunis, lauloi Irwin. Ja tottavie oli oikeassa. KESÄHEILA

On jännää miten Keljon voimalan ympärillä oleva keskustelu loppui. Kuka sensuroi? O.O.

Miksi Sdp tunkee kepun ja kokoomuksen kylkeen, kun kyselyt kertovat selkeästi kansan tahdon tärkeimmissä asioissa? VAALIT TULOSSA!

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kirja on seikkailu

Vanhus- asiassa tarvitaan ryhtiliike

Kotoutus on hyvällä mallillla

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Tekeekö seksuaalikasvatus nuorista helppoja uhreja?

Tulevaisuuden hoiva

Ei auta pelkkä raha ja mitoitus

Numerot kertovat aina ihmisistä, kokoomus

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.