Lyhyet 17.6.

Te aikuiset! Opetelkaa käytöstapoja! Arvostakaa ravintolassa työskenteleviä ihmisiä. PELIPOIKA

Tyhjennysväli (13.6.) Samaa olen ihmetellyt Kuohun koulun pihan roskiksen suhteen, aina täynnä ja tuuli levittelee roskat. YÖK

Ihmettelen miten opettajat jaksavat hoitaa työtään koulutukseen nähden pienellä palkallaan ja kademielisten panetellessa. VIRKISTÄVÄÄ LOMAA!

Eira K (12.6.): Vaativaa työtä tekevät muutkin kuin opettajat. Silti palautuminen, lomailu ja orientoituminen uuteen on pakko tapahtua neljässä viikossa. ÄRSYYNTYNYT

Yli 50 000 Toivakassa tekonurmeen, nurmeen, joka suureksi osaksi lumen alla. Vanhat päättäjät takaisin ja järkeä päätöksiin. NÄINKÖ ME SÄÄSTÄMME?

Bi-ihmiset voivat aivan hyvin elää yhdessä, kun sopivat suhteen alussa. NYKYAIKAA

Miten hullua mennä vihille, kun voi elää muutenkin. Helppo erota, jos homo tai bi. Ei kannata kirjaa jupakasta kirjoittaa! BI-MIES

Kinnulassa on hokattu tuo kyläsheriffi jo kauan sitten. Laeista en tiedä, mutta oikeus on säilynyt. KINNULALAINEN

Onko oikeusvaltio, kun on uhattu putkaan ja hoitoon laittamisella toimitusvääryyden penkomisesta. VIRKAVIRHEIDEN PENKOJA

Suunnittelija! Korjatkaa Lutakon ympyrä ennen kuin rallit alkaa, ettei taas olla kansainvälisen median hampaissa ja kuvissa. SUJUVUUTTA

Toimittajat! Nelostie ei kulje Kuhmoisen halki, Hartolan kyllä. SE SIITÄ

Juuri siitä ahdistuksesta pitääkin puhua puolisolle. Rohkeutta sinulle ja voimia KISSA PÖYDÄLLE

Ilmastonmuutokseen kuuluvat myös nopeat säävaihtelu, kuumasta kylmään ja toisinpäin, ei pelkkä helle. Kannattaa hankkia faktatietoa asiasta NÄIN ON

Kiitos Saarijärven Halpa-hallille pyörätelineiden siirrosta. Nopeaa toimintaa. PYÖRÄTUOLILLA LIIKKUVA

Kiitos Eira Korpinen hyvästä kirjoituksesta perjantaina 12.6! UUPUNUT OPETTAJA

Greenpeacen joka kotiin lähettämästä "ylimääräisestä sähkölaskusta" syntyy varmaan epätietoisuutta vanhemman väestön keskuudessa. EI NÄIN

Miksi hyvät kunnanisät pilaisitte Kyyjärven maineen maahanmuuttaja-asialla. ENTINEN ASUKAS

Lukiokoulutus koulutuskuntayhtymään, jossa jo ammatillinen koulutus on. HYVÄ IDEA

Kossupullo! Kouluttamaton työkokemusta omaava voi olla useasti käytännön hommissa paljon pätevämpi kuin kouluja käynyt! NÄHTY ON

Kiitos Kirsi Lemetyinen (13.6.), kun puolustit luterilaisia. Jeesus varoitti vain armottomuudesta ja tekopyhyydestä. ARMO

Opettajia kadehtivat ne, jotka itse eivät ole pärjänneet opinnoissaan. TYYTYVÄINEN DUUNARI

Hyvä suomalainen auttava tai rambopoliisi kun partioit Kintauden kyläteillä. Muille onkin pikiteillä vielä tilaa. Poliisi rauhoittaa ja on pop. KIITOS!

Oikein geologi Timperi (13.6.)! Mutta harva pystyy myöntämään olleensa väärässä, joten ilmastopelottelu jatkuu. YMPÄRISTÖ-FM

Asioita seuraava (12.6.)! Koville ottaa vasemmiston kannatuksen romahdus, kun pitää omia jo ikiaikaiset vihreät Hautala ja Hassi omiksi mepeiksi. LIIKKUVA

Mikä ihme siinä on, kun Tikkakosken torilta ei saada roskia pois, siis istuvia! Eipä kiinnosta kukka ostot! PETUNIA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Oikeaa isänmaallisuutta globaalissa maailmassa

Tuntuu hyvältä, kun voi parantaa ihmisten arkea

Kesätyöseteli kaikille päättöluokkalaisille!

Lippumme elää ajassa

Lyhyet

Lyhyet

Ennätyksiä ilman lapinlisää

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.