Lyhyet 17.8.

Jos olemme kaikki Jumalan lapsia, niin miksei silti kaikki saa rakastaa? Hävetkää te kapeakatseiset. HOMOUS EI HÄPEÄ

Kiitos hyvästä kirpparipaikasta Keskisuomalaisen parkkialueella. MUKANA OLLUT

Peruskoululaiset ja teinit voittivat Kalevan kisoissa. Surkeeta. YU FANI

Nykyajan vanhemmilla ei enää otetta lapsiin, vanhemmat altavastaajia, eivät saa mitään kuria, yöt luuhataan pitkin kyliä. VALTA TEINEILLÄ

Ei ole olemassa oikeutta lapsiin. Lapsilla on oikeus tulla hyvin saatelluksi aikuisuuteen ja vastuuseen. NÄE TULEVAISUUS

Siirretään Laajavuoren lumivarasto Rantaraitille niin päästään hiihtämään kauniissa järvimaisemassa. SAUVARULLALUISTELIJA

Kaljamahoja on niin naisilla kuin miehilläkin. Itse kannan kalliit läskini tyytyväisenä ja ihaillen katselen kauniita naisia. JAMI

Kyllä taas kerran ihmetyttää; että eikö ihanan vanhan Puistokoulun pihalle olisi voitu rakentaa jotain kauniimpaa ja paremmin sopivaa uudisrakennusta?! JYVÄSKYLÄLÄINEN

Jyväskyläläinen! Koirille on päivähoitoa. Kokemuksesta voin kertoa, että palvelu pelaa ja koira viihtyy. KOIRANOMISTAJA

Työministeri syö porkkanaa ja miettii, miten Itämeri pelastetaan. Kyllä minä työtön itse osaan etsiä töitä. NAATTI

Hienoa lehtimiestyötä, Tapani Luotola! LUKIJA

Huonolla itsetunnolla varustetut suomalaiset säikähtävät typerää ulkomaista uutisointia. Onko härkien kiduttaminen vähemmän barbaarista? ENTÄS KUKKO

Tervemenoa Keski-Suomen suot ja puhtaat järvet, kun saatiin Suomen suurin turvevoimala. ARSKA

Suhteuttakaa asiat, lopettakaa turha valitus! KYLLÄSTYNYT

Sinulle Siistiä! Vaikka olisi kuinka monta roskista tupakantumpeille ne eivät osu niihin. TIETÄJÄ

Suomalaiset itkevät Venäjän savusta, kun venäläiset palomiehet kampailevat henkensä kaupalla tulta vastaan. AJATTELEVA

Mikä sitten on ”barbaarista”, jos ei härkätaistelu, härkäjuoksu, kukkotappelu jne. Saunaan sentään mennään vapaaehtoisesti kukin tyylillään. BARBAARI

Minkä pappi vihkii sen tuomari purkaa, mutta minkä tuomari vihkii sitä pappi ei pura. JUKKA

Monille koira on tärkeämpi ja rakkaampi kuin toisten lapset. Asia ei ulkopuolisille kuulu, joten älkää puuttuko! LUNA

Mene hyvä ihminen sanomaan, jos koiran haukkuminen ottaa korviin tai hanki töitä! TERVEISET HAUKULLE

Säilytetään vain jokamiehenoikeudet vahingontekoineen, mutta lopetetaan myös höpinät metsien kiinteistöverotuksesta! ASIAT NIPPUUN

Tästä alkaa jengiytyminen, kun uutisissa näytetään koulupojan kassia, jossa oli pääkallon kuvat ja luki ”päällikkö”. PELOTTAVA

Lapsi itkee hajonnutta perhettä, kotia: Miksi, miksi? Aikuiset kirjoittavat, että salarakkaus on vain oma asiani. KATSO SYDÄMELLÄ

Kaupungin päättäjät, voisitteko tutustua Kuohunraitin tieongelmiin? Sortavalassa jopa paremmat tiet. PALOKKALAINEN

Ravintola keskustassa mainostaa irtosuhteita! Saako sinne lähettää laskut sairauksista sekä terapia- ja eroprosesseista? PAHA JUTTU

Antakaa koirien louskuttaa, salarakkaitten muhinoida, mopojen päristä ja kaikkien muidenkin elää. Katsokaa peiliin ja keskittykää omaan elämäänne. SUVAITSEVAINEN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Varpushaukka Keuruun Haapamäellä. Kuva: Marja Mallat

Naaraskorento munii veteen. Kuva: Jukka Luoma

Neitoperhonen. Kuva: Pirjo Ala-Hynnilä

Lukijan kuvatRautapyörä. Kuva: Jorma Soininen

Lyhyet

Lyhyet

Talousjärjestelmä luo pahoinvointia

Mykkäsen malli lisäisi kivihiilen käyttöä

Poliittisen poliisin paluu

Kiristäjät liikkeellä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.