Lyhyet 7.1.

Miksi verottaja lähettää vain yhden alv-lomakkeen? Eikä palautuskuorta?

Rahatko lopussa?

Työttömien yhdistyksen Tuohimaan mukaan työllistämisrahat menee hanke-experteille.

Entäs työttömät?

Lorottaako naapurisi koko yön, kun et saa nukuttua?

Omakotitaloon!

Kukaan meistä ei ole pätevämpi kuin toinen. Toiset vain luulevat niin.

Uuvee

Laivatilauksesta oli tehty sopimus Ranskaan jo ennen kun hallitus antoi oman tukipakettinsa. Kuka vedätti ja ketä?

Huomatkaa

Hiihto on sairasta. Verovaroilla kustannetaan valaistu baana marginaaliselle käyttäjäryhmälle. Suksikaa umpihankea, sitä riittää.

Kävelijä

Niinistö kovistelkoot omia taustajoukkojaan ahneudesta. Tavallisella kansalla temppua tulla jotenkin toimeen.

Ketku mikä ketku

Jos kaupungin, yliopiston ja keskussairaalan porukat olisivat Venetsiassa töissä, koko kaupunki olisi jo purettu, koska salaojat eivät siellä toimi.

Sädesieni

Joudun irtisanomaan omaishoitosopimuksen ja hakemaan laitospaikkaa vammaiselle, koska emme elä 200 e/kk (netto) tuella.

Yksinhuoltaja

Hauskaa uutta vuotta! Huumori vie hankalien aikojen ja aitojen yli tai ali, rukouksen ohella.

Gudsson

Kiitos Leo Turunen, asiallinen kirjoitus 31.12.

Asiaa

Oi ihanaa, kevät jo porstuassa! Ja ensi kuussa taas talven kohokohta, Keski-Suomen mobilistien perinteinen talviajo! Mahtawaa!

Bmw 1948

Kyllä niin mieleni pahoitin, kun luin, että suurituloiset alentavat palkkojaan. Entä he, jotka jo seisovat leipäjonossa?

PK

Tiedättekö nyt: Kerrostalossa ei saa pissiä, eikä kävellä, eikä polttaa tupakkaa parvekkeella! Onko tämä elämää, mitä?

Ei ole!

Pitäkääkin Mäkinen ja Selin jatkossa Pauli vilttiketjussa.

Puusilmä

Ihmettelen kohua jääkiekon pahoinpitelystä, ihmisiä pahoinpidellään vammaisiksi viikottain, eikä siitä kohista. Järkeä, media.

Minä

Kiitos Sinulle joka veit unohtuneen rahapussin marketin kassalle Tikkakoskella uudenvuodenaattona.

Hajamielinen mummo

Vuoden paras mielipidejuttu viimeisessä lehdessä: ”Minä kysyn nyt”. Lukekaa kaikki teksti ja tarkasti.

Allu

Serkkuni oli telakalla hitsarina, minä valtion virastossa. Tilinauhamme samat, mutta hän sai sen kahden viikon välein, minä kerran kuussa.

Virkamies

Monet lapsiperheet ovat taas nauttineet mummolassa valmiista ruokapöydästä. Nuorilta olisi huomaavaista pyytää myös isovanhempia syömään.

Sivullinen

Kokoomus peruuttaa maatamme silmät kiinni kohti historian synkimpiä kuiluja. Turhaan ja tyhmyyttään.

Armotonta menoa

Miehetkö komistuu vanhetessaan (31.12.), sallikaa mun nauraa 30 sairaanhoitajavuoden kokemuksella. Maan vetovoima vetää puoleensa.

Alastomuutta nähnyt

Kukkopojat ytimessä. Onneksi Katainen nappasi niskalenkin markkinavoimista. Milloinkahan heitto lähtee?

Jännittävää

Vapaavuori on pahimman sortin helsinkiläinen siltarumpupoliitikko. Entä jos Turun telakka olisi sijainnut Helsingissä?

Äijänkäppyrä

Unto Pynnönen (30.12.) oikeassa. Suurituloisia suosivilla tasaveroilla nykyhallituskin murentaa peruspalvelujen veropohjaa.

Fakta

Kuka perustaisi köyhien seurakunnan Jyväskylään?

Syntinen

Aikapommi tikittää hoitoalalla! Johtajat pois, tilalle perusväkeä.

Isompi hyöty

Mies 59 v (2.1.): Suomessa on kylmä!

Varsinkin talvella

Palvelukodit pakkotyölaitoksia! Uusi ammattiryhmä: lähihoitaja-siivooja.

Syvältä

Ei Jyväskylä tarvitse toista Andessonia. Virkkunen kaukana todellisuudesta.

Ylimielinen

Traktorikuski, olisi fiksua näyttää vilkulla, onko turvallista ohittaa.Vempeleesi takaa ei välttämättä nää vastaantulijoita.

Autokuski

Kuulehan Kuski (2.1.), karavaanarit kuuluvat liikenteeseen talvellakin, mikään laki ei kiellä.

Karavaanari-Olli

Markku Jyrinki (31.12.): Kiitos hyvästä kannanotosta. Eiköhän laiteta sikarisormet ja kähmijät kiertoon?

Ja tilalle rehelliset

Pukeutukaa, suomalaiset naiset, jatkossakin muotonne piilottaviin untuvatakkeihin.

Sleeping village

Alv nousi prosentin, kahvikupin hinta 15 prosentilla.

Perusteltua?

Saako AaltoAlvarissa uida peseytymättä ja työhousuissa? Ennen remonttia valvonta oli lepsua.

Kiitos siivoojille

Joutsalaiset, asioikaa myös pikkuliikkeissä. Kun ovet sulkeutuvat lopullisesti, ei itku auta.

Käsitättekö?

Mies 59 v. (2.1.). Minulla on pikku rinnat, vyötäröni näyttävä, ahterini omituisen mallinen. Ostatko mulle italialaisen tikkitakin?

Vikatikki?

Hauskaa on huonekaluketjujen hinnoittelu: 100 prosenttia hintaa lisää ja 50 alennusta.

Paroni HLM

Itsekkään ahneet rahavallan edustajat tukivat huomattavalla voimalla Niinistön vaalityötä.

Vastike tulossa?

Riitta Räsäsen kirjoitus (31.12.) vanhuksista heittopusseina oli erinomainen!

Helky

Ohjeita annettiin pönttöön pissaamisesta kerrostaloissa (2.1.). Tuleeko vielä ohjeet, jos joutuu hoitelemaan aviollisia velvoitteita?

Perheellinen

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Jätemaksu peritään moneen kertaan

Ilmastoasiat pöydälle, nyt!

Lyhyet

Tulevaisuuden työelämä kaipaa ”sosiaalisia nörttejä”

Lyhyet

Lyhyet 20.6.

Lyhyet 20.6.

Naisille jaetaan jatkuvasti pukeutumis- ja käytösohjeita

Työpaikalla kiusaamista ei pidä sietää

Lyhyet 19.6.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.