Lyhyet

Ensin suuret ajetaan ikäluokat eläkkeelle ennen aikojaan, muka ”töitä nuorille”. Sitten eläke kutistetaan taitetulla indeksillä.

Oikein ei tämäkään

Millä perusteella venäläiset hakevat turvapaikkaa Suomesta? Ei naapurissa ole sotaa ja kukin pysyy siellä minne on syntynyt!

Kata

Ksml 28.8., juttu yksin olosta: Kyseessä on erityisherkkyys, vaikkei sitä mainittu. Aiheesta on kirjoja.

Lukekaa ihmeessä!

Isojen kirkkojen jäsenet ovat usein uskonnollisia mutta eivät uudesti syntyneitä.

Siinä selvä ero

Näennäisdemokratiaa kysellä torista, kun kaikki jo päätetty ! Tosiasia on, että tori ilman kauppahallia ei toimi.

Nähtäväksi jää

”Viitasaaren sahuri” on saanut jo niin paljon ilmaist palstatilaa lehdistä että pääsy parlamenttiin on varma.

Äänestäjä

Suomi haluaa urheilussa pistesijoille ja politiikassa kompromissiin.

Ei haluta voittaa

Lehtisaaren lenkkiradalle levitettiin pahalta haiseva jätehiekka.

Kiitos kaupunki!

Kirkkopuiston P-talon puolustajia on vain 400. Pieni poppoo, joka haluaa pilata puiston ympäristön.

Joukossa tyhmyys tiivistyy

Tommi Soidinmäki olet tähti isolla T:llä. Ränssin esitys sen taas osoitti! Kiitos myös että huomioit aina meidät fanit!

Tuula

R. Aalto nosti 500e kerralla palkaansa. 3000 Markkaa. Eläkeläisille noin 8e, siitä vielä vero. Kehtaavat kyllä on Suomessa hyvin asiat.

Rosvousta

Lämmin ja sydämellinen kiitokseni Kyllön lääkäri Hannes Sarajärvelle ihanasta avusta ja hoidosta.

Terveisin Kerttu Pirhonen

Pystytettäköön kävelykadulle tämän päivän kunkuille oma korkea Pyöräilijä-patsas! Joka puolella muut liikkujat väistelkööt.

Liikennesäännöt turhia

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Postilta katoaisi pohja

Oma maa, oma lupa?

Jyväskylän kaupunki vähentää glyfosaatin käyttöä

Lyhyet

Lapsilta vaaditaan aikuisuutta

Lyhyet

Varhennettuun kielten- opetukseen varaudutaan

Sote on historiamme suurin lehmänkauppa

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.