Lyhyet

Minulla on laiska työkaveri. Joudun paikkaamaan hänen töitään. Kannatan irtisanomisen helpottamista.

Ahkera

Sairaalan poliitikkojen ja viranhaltijoiden Hollannin matkan anti oli, että meidän kokoinen sairaala pärjää 2 sihteerillä.

Säästömittari

Mökkeilyllä tuhansien järvien maassa on vankka perinne, mitä ei intoilevien ympäristöaktivistien kirjoittelu horjuta.

Mökki

Maatalous sai kahden miljardin lisäksi 90 miljoonaa. Köyhimmät eläkeläiset 9 euroa/kk.

Mahtavaa

Kyllä Seminaarinmäen kulttuurialue on pilattu törkeästi kaupunki ahneuksissaan hävitti taas historiallisen kohteen. Otan osaa, Kauko Sorjonen.

Sirkka

Kukahan saisi jonkin laista lakia mopojengille, joka terrorisoi kevyenliikenteen väylällä.

Huolestunut

Pienet yritykset eivät haluakaan palkata, käyttävät härskisti esim. korkeakoulutettuja, täydennyskoulutuksessa olevia ilmaistyövoimana.

Ei hyötyä harjoittelijalle itselleen

Kaupunkialueella ihmiset liikkuvat hyvin polkupyörällä ja jalan, muualla heitä ei juuri näy. Ovatko he neljän seinän sisällä vapaa-ajallaan?

Vai missä he ovat

Kiusaaja-”esimiehet”, oleetteko tulleet ajatelleeksi, että tuhoatte kohteenne koko loppuelämän?

Yksi tuhotuista

Miksi jo 5-6 vuotiaiden täytyy aloittaa suorittaminen yhteiskunnassa? Ehtii myöhemminkin.

Pienten puolesta

Ateisti / agnostikko Halla-aho on näköjään alkanut repimään kaiken kristillisyyden pois puolueesta.

Vakava asia

Kiitos kaikille leikkaukseeni ja hoitoon osallistujat, kipu jäi sinne. Järvenpäälle, herämöön Merville ja hoitajille erikoiskiitos.

Artturi h13/4

Pyöräilijät ajavat suojatielle vauhdilla, liikenneopetusta ja poliisi sakottamaan.

Suojatiellä kävellään

Kirkkopuiston P-hallin yli 1400 vastustajan listan nimistä yli 1300 on ympärillä asuvien. Jäi laskematta?

A Pailio

Hakkarainen saa asua missä vaan. Pitäisikö olla kallis asunto? Keskisuomalainen sensaatiolehtien linjalla.

Oikeita uutisia lehteen!

Liikkukaa ja osallistukaa erilaisiin harrastuksiin ja tapahtumiin kaikenikäiset ihmiset! Saatte eri ikäisiä ystäviä.

Pysytte terveempiä, hoikempina

Miksi Hakkarainen saa lehteen sivukaupalla ilmaista vaalimainosta.

Muut ehdokkaat, herätys

Suomen arvostus ei ole maltalaisten irtopisteiden varassa.

Turha mielistellä

Työnjohtajat ovat aikansaelänyt ja kallis henkilöstöryhmä. Työntekijät pystyvät hoitamaan työt tiimityönä.

Nykyaikaa

Kansanedustajien asumiskorvauksena maksetaan todellinen vuokra eikä ylimääräistä.

Kansan Huijarit

Epätoivoinen Sipilä otti maahanmuuttopopulismin vaalikäyttöön.

Persujen kanssa oppositioon?

1.9. Apua! Apu löytyy ainoastaan omista jaloista. Eli karkuun, ennen kuin pitäisi pelastaa vielä pikkujalkojakin.

Vastuu on sinun

Kauppalehden mukaan ay-liikkeiden nettovarat lähes miljardin. Saavat muuten kaikki tulonsa verovapaasti.

Miettikää

Verovapaa rälssi uhkaa katkaista talouskasvun poliittisin lakoin.

Rälssi kuriin

Tuntematon mies soitti 12-v lapselleni ja valitti koiramme haukkuvan öisin: Syytät väärää koiraa.

Ja tämä on aikuisten asia

Miksi plagioinnin tarkastelua vain persuissa eikö syytä olisi tarkastaa kaikkien gradut.

Kaikki syyniin!

Työllisyys kasvaa ja työttömyys vähenee. Täytyyhän silloin SAK:n aloittaa vastatoimet hallitusta vastaan.

Näinkö

SAK ym ammattijärjestöt eivät halua, että ihmiset saisivat töitä. Tekevät kaikkensa ettei työttömyys vähenisi.

Eläkeläinen

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Ei leikata opetusta

Mistä rakenteelliset ongelmat kumpuavat?

Kysy, mitä nuori tekee

Lyhyet

Lyhyet

Yhden- vertaisia myös katu- valoissa?

Lyhyet

Ilmasto on yhteinen huolemme

Jäädäänkö vain odottamaan oireita?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.