Lyhyet

Nytkö se haamuenemmistö on Kirkkopuiston pilaamisen kannalla?

Tälläinen demokratiamalli on Venäjällä!

Maailman talouden kasvu hiipumassa ja siinä ohessa myös meidän. Rinteen lääke yritysten veron kiristys.

Aivotonta

Opetelkaa Tammitien ja -rinteen asukkaat, ja opettakaa lapsille, liikennesäännöt ja suojatien käyttö.

Asmalammella jo osataan

A. Rinteen ja L. Ihalaisen tulisi ottaa vastaan Senaatintorilla ne 100 000 työtöntä, jotka syntyivät edellisen hallituksen aikana.

Sipilä rauhaan

Hallituksessa sinisillä on 5 ministeriä alle 1 % kannatuksella. Kyseistä puoluetta ei ole valittu vaaleilla eduskuntaan.

Demokratian irvikuva

Uudisrakentaminen Seminaarinmäelle jatkuu. Mikä vimma tuhota upea kulttuurimiljöö!

Pelastakaa Seminaarinmäki

Mikä estää pienyrittäjää palkkaamasta toistaiseksi tai määräaikaisesti.

Kuten muutkin työnantajat

”Ilmaston anekauppiaat” hehkuttavat ”maailman lopun” ennusteillaan. Kuitenkin tulokset mahtuvat virhemarginaaliin.

Val

Kukahan oli se ’Aalto’ joka suunitteli ”valesokkelin”? Rakentaja kumminkin vastuussa.

Maksumies!

Joutsan pohjoispuolella riittävästi ohituskaistoja. Joutsa-Hartola välille niitä olisi tarvittu.

Pekkarointia?

Eikö olisi aika viimein ”haudata” poliittiset pellet mm. Väyrynen jotka pitävät äänestäjiä pilkkanaan.

Kuvittelee olevansa korvaamaton

Eläinrääkkäystä pitää vaelluskaloja säälittävän pienissä altaissa.

Liekö vesikään puhdas

Jos haluat riitaa, mene meren yli (kuten Usa). Älä riko naapurisi ikkunoita (Venäjä).

Maalaisjärkeä tarvitaan

Mieti loppuun (5.9.): mieti itse. Hanki koulutus ja opettele matematiikkaa niin ymmärrät miten luonto ja evoluutio toimii ilman luojia.

FT

Sittenkin aurinkokennovalot pimeveniin syysiltoihin eikä joulun jollotusta!

Tulla jollottaa

Lyseolle heti tarjottimet ruokailuun. Epäinhimillistä kohtelua oppilailla.

Ei vetele

Nilkan murtuma korjattiin KSKS kipsaten. Kipsi 6 vko, kipu jatkui. Kuvautin jalan, ja leikkaus. Ylilääkäri: Potilas sai as. mukaista hoitoa.

Potilaskertomus

Ihmistaimen voi pelastaa vain housulukko miehille. Jos Michelin tuntematon.

Juu

20v Jyskässä ja Asmiksella asunut. En muista että Tammitiellä olisi ikinä ajettu jalank päälle. Pysäköidyt autot aiheuttaa vaaratilanteita.

Hyvä oikotie

Ely-keskus ei tule koskaan tekemään pyörätietä Muuramen Keljo–Säynätsalo-välille, tämä on fakta!

Pepe

Nim. Pakko soittaa poliisille. Odotan talvea ettei eläkkeläiset huutele jokamiehen oikeuksista.

Talvi

Herätys kunnanisät, säästöjä monta sataatuhatta, palomiehet takaisin vuorokautiseen työrytmiin.

Säästöajatus

Eikö rouvilla ole muuta tekemistä kun taideteoksia ruvetaan häpäisemään?

Hullutuksia maailma täynnä!

Pienten yritysten irtisanomisehdotuksen tilalle pidennetty koeaika.

Hei hallitus

Vanhusten inhimillinen kohtelu vai gondolihissi?

Siinäpä pulma

Koirarekisteri; mitä palveluja koirani käyttää? Ainoa on eläinlääkäri ja sen maksan itse. Koirani ei saa tukia eikä käy kirjastossa.

Wuf!

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Opiskelijoista lapsellisempia

Ei syyllistetä synnyttämään

Lyhyet

Lyhyet

Suomen liikuntapolitiikasta syntyi onnistunut selonteko

Monikielisyyden tukemista vastakkainasettelun sijaan

Kartta ei petä ketään

Laukaa on vanha pitäjä

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.