Lyhyet

Sairaalassa 2 viikkoa todettiin: on syöpä, sitten: ei ollutkaan, varsinaiseen kipuuni ei puututtu. Pulita tyhjästä 600e!

Ensin ”hutkittiin”

Vankila Lyseon rakennukseen. Vankat seinät, tyhjänä, vain kalterit puuttuvat.

Siellä 8 vuotta lusinut

Jos Karjala saataisiin takaisin, palaisin ilolla. Sinne jäi nykyistä isommat hehtaarit itse täällä hankittuihin verrattuna. Kannattaa kadehtia.

Evakko

Voimalaitosten uunit joihin hiiliä syötetään ovat hiilinieluja. Kasvihuoneista ei tule kaasuja.

Puhutaan oikein

Isät isoisät äitimme ovat taistelleet meille vapaan kauniin maan kaikille miksi syljemme toistemme silmille?

Jopa eduskunnassa

Miksi nykyään lisäveroa kutsutaan ”mätkyiksi”? Ennen mätkyt olivat rangaisusvero ilmoittamattomista tuloista.

Ansaittu vero

Kiitos M Lundell. Tuotahan sitä on itku kurkussa siunailtu Jklssä jo 50v:n ajan!

Huh!

JE ja Posti vastuuseen koppien ja rakennustensa siistinä pidosta sotkuista ja töhryistä.

Uhkasakon uhalla

Lisää lapsia! Annetaan lapsille äänioikeus ja vanhemmille oikeus käyttää täysikäisyyteen saakka.

Ratkaisu

Liika suola on epäterveellistä: verenpaine nousee. Laatu merkitsee vain siinä, että käyttää jodioitua suolaa.

Jodi estää struuman synnyn

Ennen vanhaan ei naposteltu ja liikuttiin paljon, koska aika ja tavat oli erilaiset. Ei hoikkuus voista tms. johtunut.

Että näin

Kyllölle kiitos onnistuneesta rokotusprojektista. Kävelin suoraapäätä piikkipaikalle. Ei jonoa. Torttukahvit vielä päälle! Aivan nappijuttu!

Pirjo

Tyhmyydestä sakotetaan sähkön siirtohinnoissakin! Valita ensin kun on sähköt poikki ja kun sen joku korjaa ihmetellään että se maksoikin.

Semmoista

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Naisten palkanmaksu päättyi jo lokakuun alussa

Tehdäänkö uudesta kirkkovaltuustosta vallaton?

Lyhyet

Lyhyet

Metsää pitää hoitaa ja hakata

Ralli on pelkkää turhaa tuhlausta

Suomalainen Mansikki ei ole oikea ympäristövihan kohde

Lyhyet

Syöminen ei ole rikos

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.