Lyhyet

Kylläpä on ylpeän olonen uusi Miss Suomi. Taisi olla varma voitostaan. Ei asiaa kolmen kärkeen.

Väärä valinta!

Joku ne mummot pesee, pukee ja syöttää, vaikka me vaan kahvilla istutaan.

20 hoidettavaa, 3 hoitsua

Vanhempani erosivat yli 40 vuoden avioliitosta. Kulissia, pettämistä. Luota tässä mihinkään!

Suru lastenlasten puolesta

Seniorihanurikisa Suolahdessa: 55–95-vuotiaat samassa sarjassa, pakollisissa eritasoisia kappaleita. Oikeinko?

Kurttu

EU on ollut täydellinen pettymys. Mikään ei toimi ja ja kriisit seuraavat toisiaan.

Kansat vietiin harhaan

Sitrit Suomen eliittiä! Olisipa ollut jutussa edes oikea joukkue kuvassa, juttu Kuohusta jo sinällään ihme...

Einomies

Olen ihmetellyt näitä loikkareita jo pitkään, puolueisiin puuttumatta.

Mari

Kesä tulee. Sinkkuohjelmaa tulee riittävästi meille senirioille. Myös kunnon elokuvia televisioon, ei uusintoja.

Ruokareseptit riittää

Välikysymyksen paikkako, jos ministeri lausuu mielipiteensä Natosta?

Sananvapaus

Olipa nipoa soittaa poliisit, kun mummo lauloi puussa.

Oilissa on asennetta

Puukiipeily on maailmalla ihan oikea harrastus. Hienoa, Oili Forsman!

Jatka samaan tapaan

Olenko epäasiakas? Sporttiliikkeen myyjä esittelee halvimman tuotteen, vaikka haen asiantietoa ja laatua.

Vanha nainen

Upea Oili Forsman! Tämän jutun kehystän seinälle, jos joskus saan olla mummo, niin muistan millainen mummo minäkin tahdon olla.

Esimerkki

Oppirahat maksussa: Ilkivalta Tikkakoskella lisääntyy. Nuorisolta vietiin tekeminen pois. iso. Kiitos päättäjille!

Jose

Kiitokset teatteri Eurooppa 4 todella hyvästä Elling näytelmästä Jämsässä 3.5.

Ihastunut katsoja

Snobi puolustusministerimme keekoilee hienoilla vaatteillaan. Väärät kengät tai taskuliina pilaa päivän!

Kypärä sotkis kampauksen!

Lämmin kiitos Äänekosken ja Tikkakosken ambulanssipoijat sekä osasto 14 hoitohenkilökunta hyvästä hoivasta!

Keskenmeno

Miksi uusintojen määrän kasvu ei vaikuta Yle-veroon alentavasti? Ohjelmatietoihin selkeä u-merkintä!

Ihmettelijä

Kukako keksi perustulon? Tietysti Uuno Turhapuro.

Etkö tiennyt?

Huonoa palvelua 26.3. lastenheräämössä keskussairaalassa. Hoitaja istui tietokoneella ja selaili täytekakkujen kuvia.

Tärkeääkin?

Ei saa aikaa toukokuulle lääkäriin Laukaassa ajokortin uusimiseen. Mene yksityiselle!

Alle tonnin eläke

Jos luet lehteä kaupassa, mielestäni olet jo ostanut sen.

Avattu lehti

Miksi tulevaisuudessa ei voi ostaa 30 vrk matkakorttia Jyväskylän liikenteeltä?

Eläkeläismatkustaja

Ihanaa Oili Forsman, mummo puussa! Tässä mallia meille nuoremmille!

Ei ilo ikää katso

Sinä, joka veit vanhempieni haudalta orvokit Laukaassa: uudet ovat tilalla. Ole hyvä!

Mirja Moilanen

Olipa hauska mummo puussa! Nauroin ääneen itsekseni. Pelasti päivän!

Roikkuja

Paras juttu vuosiin ”Mummo puussa”. Omituisia naiset poliiseineen!

Yksi mummo

Hyviä hajusteita käyttävät naiset ovat ihania.

Sven Tuva

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Loikkaukset väärin äänestäjiä kohtaan

Ilmastonmuutoksen saa kuriin vain kulutusta vähentämällä

Ei enää uusia tasaveroja, Jyväskylä!

Lyhyet 27.5.

Lyhyet 26.5.

Metsäteollisuuden talousmetsät eivät sovellu luontoretkeilijöille

Suomi on ilmastorikollinen

Luonnon hävityksen kauhu odottaa meitäkin Laukaassa

Onko masentunut ihminen sairas?

Lyhyet 25.5.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.