Lyhyet

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen huono kohtelu on synkkä osa ihmiskunnan historiaa ja monessa maailman maassa myös tätä päivää. Suomessakaan ei tarvitse mennä kovin kauas ajassa taaksepäin yhteiskuntaan, jossa seksuaalisen suuntautumisen vuoksi ihmistä saattoivat syrjiä ja jopa vainota viranomaiset, koulu, työnantajat, uskonnolliset yhteisöt, järjestöt, tuttavat, sukulaiset ja pahimmillaan oma perhe. Näin aiheutetun inhimillisen kärsimyksen määrä on ollut suuri, mutta kärsimys on usein ollut peitettyä, eivätkä sen mittasuhteet ole kaikille aikalaisille auenneet. (..)

Avioliittolainsäädännön yhdistäminen yhdeksi avioliittolaiksi olisi osoitus siitä, että parisuhteiden erottelu eriarvoisiin luokkiin ei ole enää tätä päivää.

Helsingin Sanomat

Nimimerkkien suojassa käytävissä nettikeskusteluissa sivistyneen käytöksen ja yksityisyyden kunnioittamisen vähäisimmätkin rippeet näyttävät valitettavasti katoavan. Traagisten tapahtumien keskelle joutuneiden ihmisten tietoja levitellään ja kommentoidaan kuin se olisi kohtalon julmuudesta hurmioituneiden joukkojen viihdettä.

Sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää. Rumimmillaan se kuitenkin näyttäytyy alhaisena 2000-luvun juoruiluna ja julkisena lynkkauksena, joka versoo kuin rikkaruoho. Piikit voivat osua kehen tahansa.

Yksityisyyttä ja kunniaa suojaavat lait ovat voimassa myös verkossa.

Savon Sanomat

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Punamultabudjetti kasvattaa ostovoimaa

Vastuu ja politiikka

Todistusvalinta ei vanhoja ylioppilaita muistele

Halpatyö kelpaa – ja silti sitä voi surutta moittia

Muutetaan maailmaa!

Lyhyet

Lyhyet

Uusi sairaala Nova raiteilleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.