Lyhyet

Nato-maata ei ole miehitetty eikä vallattu – mutta Afganistanista lähdetään häntä koipien välissä.

Saavutus sekin

Naapuri kyttää jo kaupassakin.

Todistaja todistaa

Säästöjä etsivät isopalkkaiset pienituloisista, vaikka heidän irtisanomisensa on mitätön säästöpisara! Herrojen herroja vaan pois!

Hilkka

Jos Jyväskylän kaupungin palveluksesta irtisanotaan sosdem-, suku- ja TUL-taustaiset jäljelle jäisi vain Markku!

Maalaispoika

Näin veret seisauttavan painajaisunen! Minua luultiin kaupassa Kalervo Kummolaksi!

Palstatilallinen

Partanen! Lupailit tohinoissa terveyspalvelujen ulkoistamisesta Tikkakoskella. Vilttiketjun Ande esittää muuta.

M. S.

EK pitänyt palkankorotukset nyt jotenkin kurissa. Muutoin enemmän valtionvelkaa ja työttömiä. Miten oli Holkerin hallituksen aikaan?

Haloo

Armeijan rekoistakin valitetaan Jyväskylän keskustassa. Olisitte tyytyväisiä, että ne ovat Suomen armeijan rekkoja.

Omia ovat

Miksi Alko oli lauantain kiinni?

suunnitelmat muuttuivat

Neljän valtionyhtiön johtaminen liikaa jopa Soili Suonojalle. Koulutuskaan ei riitä. Yli 70v, pitäisi jo osata lähteä aiemmin.

Noloa

Kuinka kukaan voi olla neljän valtioyhtiön puheenjohtaja tienaten huippuliksaa?

Järki käteen

Herätys ihmiset. Keskustan terveysasema suljetaan. Mistä palvelut sen jälkeen?

Huolestunut veronmaksaja

Matin ja Tepon konsertti, liput alkaen 46,50! Piti tyytyä soittelemaan vanhoja c-kasetteja.

Kaikella on hintansa

Autoilijat Viitaniemen ao-kampuksella! Autot toisen viereen ilman turhaa väliä. Saadaan lisää p-paikkoja.

Ope

Kasarmilla ollaan sairaana palveluksessa. Kolme lääkekuria jo syötetty. Miehestä mittaa?

Terveys tärkein

Älytöntä ajattaa muuramelaiset Kyllöön rokotukseen. Monta rokotetta jää ottamatta. Ennenkin on voitu rokottaa Muuramessa.

Järjestelykysymys

Miksi perussuomalaisten nuorisojärjestön tukieuro on vain viisi senttiä demari-, kokoomus- ja keskustanuoriin verrattuna?

Melkoisen epäreilua

Ahneet päättäjät, eikö olisi viisaampaa jättää Kivelänranta uimarannaksi ja yleiseen käyttöön, kun Tourujoki ei siihen sovellu?

Juomavesi

Pohjois-Korea, Valko-Venäjä, Kazakstan, Azerbaidzhan ja Suomen Jääkiekkoliitto.

Eläköön demokratia

Käteisostaja: Jos laskusi loppusumman sentit ovat 97, maksat 95 senttiä. Jos 98, maksat 1:n euron. Voitto tai tappio 2 senttiä.

Nyt narinat pois

Väkivaltainen ei hae apua. Läheisen pyyntö ei riitä: ”vasta kun jotain on tapahtunut” poliisin ja lääkärin vastaus.

Putka ainoa hoito

Kiitos Sepänkeskuksen 20-vuotisjuhlista. Hienoa kun meillä on sellainen toimintakeskus, jossa voimme toimia ja harrastaa.

Ikäihminen

Kiitos Jani Lakanen Keski-Suomen vuosista, olet hieno urheilija.

Rastilippu

Mites se äidinkieli meneekään, näytteet ja näytöt?

Koivisto

Ei kai Härkönen? Käy kuten Vihdissä. Myi kunnan kiinteistöt, lämmitti hetken kuin pisu housussa, nyt talous kuralla.

Vihtiläinen

Siilitukkamummelit kovia tätejä, aremmat saakin juosta karkuun!

Kynitty

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Vastuu ja politiikka

Todistusvalinta ei vanhoja ylioppilaita muistele

Punamultabudjetti kasvattaa ostovoimaa

Lyhyet

Halpatyö kelpaa – ja silti sitä voi surutta moittia

Muutetaan maailmaa!

Lyhyet

Lyhyet

Uusi sairaala Nova raiteilleen

Ilmastonmuutos saadaan vielä kuriin yhteisvoimin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.