Lyhyet

Harmi että kuulun jo kirkkoon. Olisin liittynyt luettuani Kari Mäkisen kannanoton.

Liitykirkkoon

Hyvä huomio se, että kuka maksaa homojen & lesbojen eläkkeet? Heidän siittämänsä jälkipolviko?

Eläkekatto saatava pian

Lesbokin sen myöntää, että oma valinta. Ei halua siitä luopua. Ajetaanko välillä ja oikeasti heikoimpien etuja.

Lapset, vammaiset

Olisipa hyvä, jos heteroavioliitto suojelisi ja tukisi lapsia, mutta kun se ei takaa yhtään mitään.

Pettynyt

Oulun tai Kuopion nykyinen piispa sopisi arkkipiispaksi. Neuvottelukykyisiä.

Silti periaatteellisia

Vaalit lähestyy, Mieto Kauhavan muistotilaisuudessa näyttäytymässä, vaikka ei kansanedustaja. Ei näkynyt Heikki Hasua eikä Eero Kolehmaista.

Tahko

Kuka kertoisi Limaan kokoontuneille ilmastonmuutosuskoville, että hiilidioksidi on elämälle välttämätön kaasu eikä saaste?

Enempi parempi

Mitä ja ketä Venäjä rahoittaa Suomessa? Asia esille.

Ei se käy

Tutustukaa Raamattuun kokonaisuutena. Ja jos Pyhä Henki ei sitä sinulle avaa, ole hiljaa.

Uuden testamentin aika

Minulla on uskontoni, jonka kasteessa olen saanut. Harjoitan ja toteutan sitä vajavaisesti, mutta sitä ei voi kukaan muuttaa tai ottaa pois.

S.T.

Tuhannet eroavat kirkosta. Ei hätää! Tuhansien puolesta kummit kyllä vastaavat tahdon liittyä.

Rauhoittukaa piispat

Työläinen (2.12.). Ottaa päästä kun maajussi-veljeni päästelee öky Lada 1200 lla kylätiellä vastaan että kivet sinkoilee ja raapii Bemarini.

Stadilainen

Kirkostahan tulee iloinen paikka, kun nämä hapannaamat tuomarit eroavat. On jo aikakin.

Pentti

Suomi on Euroopan sairas mies, joka onnistui torjumaan vallan vaihdon, mutta epäonnistui talouden hoidossa.

Takaaja tahtomattaan

Kuka on se päättäjä et Viitaniemen jäällä ei saa luistella kun varatuilla vuoroilla, sunnuntaina tyhjä kenttä. Miksi ei pääse.

Järjetöntä

Kaukolämpö kallistuu taas 4.9%, kun on leudot talvet. Eipä Jkl:n Energia laske enää hintoja vaikka tulisikin kovat pakkasetkin.

Rahat pois

Suuret kiitokset sinulle, joka veit Seppälän Prisman neuvontaan ostoskärryyn unohtamani lompakon.

Otan opikseni

Arkkipiispa Mäkinen iloitsee sydämestään kun synti menestyy! Mitenkä muut piispat?

Kuuluisa vanki sidottuna

V. Kuoppalan kirjoitus työnhakijasta 2.12. Lisäys: Älkää vain missään tapauksessa yrittäkö yritystoimintaa työttömyyden rinnalle.

NR

Eiköhän sieltä hallituksesta pitäis ulos ensin lentää kokoomus.

Suomen tuhoon viejä

Vuosi sitten kävimme äitini kanssa Toivolan joulupihalla. Pettymys. Vain kauppapaikka kalliiden hintojen kera.

KHS

Miten sijoitat veronpalautuksesi? Ovat omia rahojasi.

Eivät kuulu kauppiaille

Olipa JE:lla hinnankorotusperusteet! Kun menekki vähenee niin hintaa nostetaan. Yrittäjät, kokeilkaa toimiiko?

Monopoli

”Oma täysin moitteettomasti toimiva seurakunta” 30.11. Mihin tarvitsette Jeesuksen tarjoamaa armoa ja anteeksiantoa?

Tavallinen syntinen

Elimistö reagoi kaikkeen hiilihydraattiin kuten sokeriin. Miksi suositus hh yli 50% energiasta?

Sairastuttaa

Yh-Jani Toivola jää kotiin. Ei kotihoidontuella vaan sopeutumisrahalla!

Kolme vuotta kotona

Vai pitää yrittäjän ryhtyä ylläpitämään muuttuvia vero%! Nyt alkaa riittää yrittäminen.

Pillit pussiin 2019

Rouva majurin tyyni ilme ja viisaat ajatukset rauhoittivat mieleni tasa-arvo avioliitto synnin keskellä (30.11).

Hyvä pelastusarmeija

Homot ei synnytä, lesbot ei keskenään tuu raskaaks.

Mistä ne lapset tulee?

Kolmas Mooseksen kirja 19:11-18.

Koskee naapureitakin

Ent. Neuvostoliiton maassa oltiin huolissaan suurkouluista, koska tasapäistävät ja sitten helppo hallita.

A Pailio

Luterilainen eli valtionkirkko liikelaitos joka kerää veroja. Siihen kuulutaan kaste- ja riparijuhlien, kirkkohäiden takia.

Tuula

Tiedoksi, että linkin saa ohittaa, kun se on pysäkillä.

Turhaan tulpaksi rupeat

Opet ja perhepäivähoitajat rinta rottingille vaan. Teette arvokasta työtä.

Ihailija

Kokkila antaa EK:lle ja kokoomukselle oikeat kasvot: veronkierto ja harmaatalous kuuluvat salaisiin toimintatapoihin.

Veroprosentti 0,1

Etusija kirkollisveroa maksaville joulukirkossa, että pääsevät istumaan!

Näin on

Olen kiitollinen, kun olen syntynyt naiseksi naisen kehoon ja lähimmäisen rakkaudesta.

Rakkautta ja valoa

Jalkapallo saa kaiken vaatimansa eri puolille kaupunkia. Koivisto ja Karimäki takuumiehinä. Lätkä ei edes takausta.

Komeetta

Mervola 2.12. Kuka haluaisi selfien itsestään Stubbin kanssa.

Menneen talven lumia

Suomen kallein kaukolämpö ja vesi, kiitos JKE. Silti tukea JYPille 150 tuhatta kaudessa?

Onko oikein

Muuten, olen sitä mieltä, että kirkko ja valtio olisi erotettava.

Kettunen

Onneksi kovia kokenut Sisu-kissa on saanut kodin.

Onko rääkkääjät löydetty?

Aloset 30.11. Me kaikki olemme yksisiipisiä enkeleitä, vain toinen toistamme tukien voimme lentää.

Kiitos

Ai että voitto sote-ratkaisussa maistuu makeelle. Parasta Andelle ja Partaselle mennyt täyslaidallinen.

Sitä saa mitä tilaa!

Hyvät Joululehtien myyjät Vartiotorni, Hyvä Sanoma Rirtin Voitto älkää tulko kotiovelle myymään lehtiänne saattaa olla viimeiset eurot.

Tutulta ei ilkee kieltäytyä

Tämäkö lapsen oikeus (2.12.), entä naiset, jotka haluavat vain lapsen, eivät miestä ristikseen?

Aikuinen päättää

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kaupunkipyörät ovat osa ketterän kestävää liikkumista

Suomipop, pyörätuolit ja taksien kyydit

Lyhyet

Valvonta on yhteistyötä

Lyhyet

Hallitus vie meitä kerrostaloihin

Lentäen vai netitse?

Kulmuni on paras johtaja keskustalle

Lyhyet

Kohtuuden pitää riittää – työelämässäkin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.