Lyhyet

Kaupunki lähettää kännykkään liukkausvaroituksia, kiitos niistä. Niiden takia tarvitaan teille jatkuvasti hiekkaa!

Miksi ei sitä tule?

Miksiköhän tulee mieleen kun Trump esiintyy Italian kuuluisin fasisti Mussolini. Toivottavasti on ottanut mallia vain esiintymiseen.

Samikset

Joku vanha timpuri valvomaan keskussairaalan rakentamista. Nykyajan koulutunarit pilanneet jo liian monta kallista rakennusta.

Vanhat osaa

Hiekkaa Mäki-Matin kaduille nopeasti. Ovat kuin luistinratoja.

Murtuma

Onko leipomoissa nykyään niin kiire, että pullat pitää jättää raaoiksi.

Taikina ei maistu

Antaa Rumpin pitää hävittäjänsä. Otetaan Ruotsista.

Muurari

Milloin loppuu kuormurien raparalli Palokankeskus-Ruoke? Jatkuva haitta alueelle.

Suolattu

Anteeksi ja kiitos pelisilmästä tummalle Audille, jonka eteen käännyin 1.2. Korpilahdella.

My bad

On pöyristyttävän siistii olla klisee 24/7. Digikiima, silmälasit otsalla/niskassa, tatuointi, koirat.

Ja edelläolevaa ei tarvitse tykätä

Hieno tuo lehden ”takasivu”. Kiitos. Muutakin urheilua kuin jääkiekon lailliset taklaukset.

Talkkari

Suurkiitos Keljonk-Sarviv laduntekijöille ti 31.1! Upeaa työtä näinä vähän lumen ja paljon jään aikoina.

Hiihtäjä-Make

Kepuhallitus aloittaa Valion seuraamusmaksun (70 m euroa) kompensoimisen maksamalla koulujen luomumaidosta tukea 27 sent/l

Niin kepua

Kiitos Anne Bernerille. Jospa menisi autoilun verotuloista osa tienkorjuuseenki!

Savonmalliin

Saisi yrittäjien mollaaja hävetä. Itse ei ole päivääkään ollut, luulen. Moni elättää itsensä pikku budjetilla, eikä itke luukuilla apua.

Yrittäjä

Ollaan oikeusvaltiossa 1.2. Epäiltyjä ei enää ole. Ketään, myöskään poliisia, ei voi syyttää ilman edes syytä epäillä perustetta.

Oikeusvaltion periaate

Hallitus toimii vastoin omia tavoitteitaan lisäämällä työttömyytä Ylen oman tuotannon vähennyksellä. Meno järjetöntä!

Oikeistonko tutut rynnii tilalle?

Malli paikalliseen sopimiseen löytyy Eduskunnasta, palkat, lomat ym. Sovitaan keskenään ilman työnantajaa.

Ups

Iivari I. Varmaan asiantuntija alallaan, mutta puhe on vähän liian noppeeta.

Kuuluu

Kun hallitus aikansa mesoo, maksaa perusvastaanotto moninkertaisen nykyiseen. Säästöt maksaa kurjalisto.

Että näin

Millä saadaan järkeä tälle kansalle ettei sosialistit pääse pilaamaan hyvin alkanutta nousua.

Pera

Jeesus puhui Hengestä syntymisestä papille. Pappi sanoi kuinka tämä voi tapahtua. Jeesus sanoi, olet Israilin opettaja etkä tätä tiedä.

Harri

Pettynyt (1.2.): Kirjoitit juuri kuin aito persu. Persut saavat pettää vaalilupauksensa kun muutkin tekevät niin. Kakaroiden argumentteja.

PS

Olisi kiva tietää minkämoisia sankareita niistä pahimmista koulukiusaajista on tullut. Tuliko tohtoreita vai dokareita.

Kiusattu

Trumppi se uutisia truuttaa, kun fuulansa verkkoon buuttaa, kohta jo pörssit punaista tuuttaa, kun liero valkean mustaksi muuttaa.

ÖÖ

Mitä ”tekoa” on demareilla? Köyhät on kyykyssä, työttömät on syyllistetty. Koulutus on ajettu alas. Suomi on yksityistetty.

Näin pääsi käymään

Touko Aalto harkitsee sivariksi ryhtymistä pahoitettuaan mielensä Niinistön puheista. Luulin, että sinne mennään vakaumuksen vuoksi.

Paha mieli

Juomari, tuhosit perheesi hermot, elämän ja lastesi itsetunnon. Lopuksi terveytesi. Raitistuit pakon edessä.

Nyt leikit sankaria

Kenenkään henki USA:ssa ei ole vaarassa Trumpin päätöksen takia. Ilman sitä kenen tahansa!

Kansan parhaaksi

Huomattu (1.2.) Oletko jonkun puolueen bulvaani vaiko muuten ajattelematon, kun moista kirjoitat. Häpeän jos olet keskustalainen.

Ajattele

Kuka Jkln poliitikoista ajaa vajaatyökykyisten tai ikääntyneiden työnsaanti mahdollisuutta? Työkokeilijoita käytetään härskisti hyväksi!

Kokemuksen ääni

”Pihakadun” Kauppakadulla nähneet ulkomaal. vieraamme olivat kuolla nauruun keskellä katua olevasta romuläjästä!

Päälykäine

Kylläpä Donald Trumpista tuli nopeasti koko maailman narsisti, feminismin, tasa-arvon ja naisten halveksija.

Hilkka

Tämä maa elää täysin uutispimennossa. Moniko tietää mitä maailmalla oikeasti tapahtuu? Media ei sitä kerro.

Minäpä tiedän

Onko missään muussa maassa vastaavaa toimintatapaa kuin Suomessa, että valtion virkoihin palkataan henkilöitä joilla on kaksoiskansalaisuus?

Tätä pohdin

Iso kiitos kaikille poikaamme auttaneille kolaripäivänä 27.1.17.

Äiti ja isä

Suomalaisten autoilusta on väkisin väännetty ongelma. Poliitikot ovat tähän ”vihervedätykseen” alistuneet.

Suomen luonto voi kelvollisesti

Olikohan Mauri muuraamassa myös Kärkistensillan peruskiveä? Siinä keskipilarin kohdalla.

Vapaamuurari

Kuka enää ajaa työväestön ja pienipalkkaisen asiaa. Keskusta, sdp ja persut ovat porvareiden talutusnuorassa.

Työläinen

Jyväskylä taitaa olla ainoa kaupunki jossa ei ymmärretä torikauppahallin potentiaalia. Popappia ja hevonhumppaa.

Joka paikkaan!

A. Paloniemi kehuu Sipilän hallituksen toimia veteraanien hyväksi, kaikki pienituloiset/ muut vähävaraiset kyykytetty.

Vaalijeesustelua!

Missä viipyy luvattu Waltti-lippu Äänekosken paikallisliikennettä varten, kun seutulippu poistuu.

Tasa-arvoako?

Suomessa asuu maailman hölmöin kansa. Antaa turvetuotannon pilata puhtaat järvet.

Nuija

Hakkarainen... valtion varojen turhankuluttaja!

Taksilla pääsee ja mitä muuta?

Nyt se sitten tiedetään valinnanvapautta mutta ei halvalla.

Läkäriliittoko määrää taksat

Meillähän on oma Trumpi, Soini. Hän ajaa sen asian täysin kun muistetaan vaalilupaukset ja paljon muuta! Rukouksetkin on jo kunnossa.

Trumpin

Asiakas saa tahallaan haukkua, nimitellä, lyödä ja uhkailla hoitajaa mielin määrin eikä siihen kukaan puutu.

Missä hohtajan ihmisarvo

Hoitaja itkun kanssa kikystä, et kun ei jaksa nykyisellä työajallakaan, niin vielä pakolla palkatta lisää tunteja.

Muistetaan

Nyt on parempi hallitus kuin edellinen: eläke kohosi ja veroprosentti laski. Mitä se oppositio vouhkaa!

Rehellinen

EU-eliitti haluaa sokeasti vastustaa populismia, mutta ei halua nähdä eikä kuulla niitä ongelmia, jotka synnyttävät populismia.

Kiertoliike

Kyllä pitää kiittää postia; vei lapsenlapsen kortin perille vaikka mummu unohti postimerkin.

Kiitos :)

Hyvä Kiminkinen, i V.1947 julk. tutkimus Kotiliedessä: Mitä enemmän ihmisiä korkeampi kosteus, menee pois isosta aukosta.A Pailio

Huomattu (1.2.) että huomattu on ilmeisesti EK:n ja sos-hallituksen trolli niin paksua on teksti.

Vihtori2

On päivän kohokohta lukea lyhyistä kroonista kepukammoa sairastavien aivopierut!

Heh heh

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Maksuväline- petosta ei todettu

Ellun Kanoilta ei juuri osteta

Kyllön terveysaseman asiakaspalvelu ei toimi

Lyhyet

Lyhyet

Olisiko vanhusasian- valtuutetun aika?

Perustulo- kokeilu oli tiedevilppiä

Luetko sinä? No, mutta miksi et?

Lyhyet

Jyväskylä valvoo yhdenvertaisesti omaa ja yksityistä palvelutuotantoa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.