Lyhyet

Onneksi me eläkeläiset olemme ongelmajätettä, sen hävittäminen on vaikeampaa.

Kapo

Hienoa, että kaupungin talous on saatu kuntoon! Ja olisi erittäin hienoa, jos siitä seuraisi se, että palkattaisiin lisää henkilökuntaa.

Esim. kouluihin!

Nykyään työnnetään lapset yhteiskunnan kasvatettavaksi. Ennen annettiin kasvatus ja maalaisjärki kotoa. Meitä oli 11 lasta.

Ja hyvin on pärjätty

Kansalaisaloite taitetun eläkeindeksin poistamiseksi on saanut riittävän kannatuksen. Milloin Sipilä ottaa käsittelyyn?

Pettääkö kepu jälleen

KSSHP, ottakaa töihin nuoria lähihoitajia ja antakaa eläkeläisten nauttia eläkepäivistään!

Innokas lähihoitaja

No niin vankilan puolustajat. Ikinä en äänestä ketään teistä ikinä. Menkää sitten vaikka ottamaan aurinkoa.

Moraalitonta soopaa

Yhdestä asiasta Suomen kaikki puolueet ovat samaa mieltä: eläkeläisten indeksin korjauksesta.

Ongelmajäte

Korkein oikeus käskee unohtamaan omantunnon hyväksymällä itsekriminointisuojan koskemaan kaikkia rikoksia.

Oikeustaju hukassa

Samaa mieltä keskustan tilanteesta kuin Korpisaari (28.3.). Sinne meno viimeinen vaihtoehto.

Bussiton

Kellon viisareita vois ruuvata kerran kuussa kymmenen minnuuttia. Myötä- tai vastapäevään?

Palstatilallinen

JE tuotti voittoa yli 16 miljoonaa, olisiko nyt aika laskea siirtomaksua kun joutuu pakotettuna asiakkaaksenne?

Ahneus

Kaikki opiskelijat muuttavat mielellään keskustaan ja elättävät verovaroillamme lukuisat lisääntyvät juottolat.

Elinvoimaa

Terveyspalveluja tarjoavalla Attendolla on kiire haalia hoivakoteja ym. omistukseensa. Silläkin on vaaransa, johtaja Vaara!

Hilkka

Eikö Karjalakin kuuluisi meille?

Hyvä naapuri

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Nelostien siirto loi liikennesumpun

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Puun käyttö turvaa metsien hiilensidonnan

Tarvitsemme nopeat yhteydet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.