Lyseon siirtäminen on vandalismia

Kun luin Keskisuomalaisesta 13.5. Jyväskylän Lyseon lukion siirtämisen suunnittelusta, niin aamupala oli mennä väärään kurkkuun.

Aina Lyseon kauniin, arkkitehti S. Gripenbergin suunnitteleman päärakennuksen ohittaessani, olen ajatellut, miten hienoa on, että kaupungissamme on säilytetty tämä rakennus alkuperäisessä käytössä. Kun ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu vuonna 1858 perustettiin Jyväskylään, se toimi ensin yläalkeiskouluna. Vuonna 1873 se sai nimen Lyseo, jota ei ole missään vaiheessa muuksi muutettu, niin kuin maamme vanhimman suomenkielisen tyttökoulun nimelle, Jyväskylän tyttölyseolle, on valitettavasti tapahtunut.

Lyseolla samoin kuin vuonna 1864 perustetulla tyttökoululla on kunniakas historia suomen kielen aseman parantamisessa 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Jyväskylän Lyseo perustettiin suomen kieleen uudissanojankin keksineen, piirilääkäri W.S. Schildtin aloitteesta Venäjän tsaari Aleksanteri toisen päätöksellä. Vuonna 1973 myös tytöt pääsivät opiskelemaan alun alkaen pojille tarkoitettuun oppilaitokseen.

Jos nämä kulttuurihistorialliset näkökohdat unohdetaankin vetoamalla kustannussäästöihin keskittämällä lukiot suuriin yksiköihin, niin mammuttikoulut ovat huono vaihtoehto niin oppilaille kuin opettajille.

Pelkkään rahaan tuijottaminen voi myöhemmin osoittautua virheeksi oppilaiden pahoinvointina ja opettajien väsymisenä. Siitä taas seuraa yhteiskunnalle eli meille veronmaksajille aikanaan suuri lasku terveydenhoitomenojen ja sosiaalipuolen kulujen lisääntymisenä.

MIRJAMI ASIKAINEN Jyväskylän tyttölyseon entinen oppilas Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Mustamaalaus ei hyödytä Uuraisia

Palautussopimusten puute on ongelma

Sateenkaariliike vahingoittaa

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

Ratkaisut ovat jäsenmaiden käsissä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.