Meitä ei voi ostaa

Alpo Rusi kirjoittaa (KSML 11.3.), että Yle on poliittisen eliitin sylikoira ja poliitikkojen markkinointikanava.

Ylen hallintomalli on säädetty laissa. Eduskunnan nimittämä hallintoneuvosto on Yleisradion ylin päättävä elin. Hallintoneuvosto, tai mikään muukaan ulkopuolinen taho ei kuitenkaan päätä yhtiön journalistisista valinnoista. Journalistinen päätösvalta säilyy aina Ylellä. Palomuurista ulkopuolisten vaikutusyritysten ja journalismin välillä vastaavat Ylen vastaavat toimittajat.

Noudatamme Ylen hallituksen hyväksymää ohjelmatoiminnan eettistä säännöstöä. Toimintamme perustuu riippumattomuuteen, puolueettomuuteen ja luotettavuuteen. Emme anna miltään taholta tulevien vaikutusyritysten ohjata journalismia. Poliittiset, kaupalliset tai muut vastaavat intressit eivät vaikuta toimitukselliseen sisältöön. Valitsemme aiheet, näkökulmat ja vieraat journalistisin perustein. Emme suosi ketään, eikä meitä voi ostaa. Valvomme vallankäyttöä ja vaadimme vastuunkantajilta vastauksia. Tuomme epäkohdat päivänvaloon ja haastamme korjaamaan niitä.

Yle toimii työnantajana vastuullisesti ja eettisen ohjeen mukaisesti. Rekrytoimme työntekijöitä osaamisen perusteella. Ikä, sukupuoli, uskonto tai esimerkiksi poliittinen mielipide eivät vaikuta rekrytointipäätöksiin.

Jouko Jokinen

vastaava päätoimittaja

uutis- ja ajankohtaistoiminta

Yle

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Yksinäisyyden tunne on otettava vakavasti

Edunvalvonta toimii

Nuorille tietoa oppivelvollisuuden uudistamisesta

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Mielipide: Vanhemmat ja koulu ovat lasten osallisuuden vahvistajia

Mielipide: Eroon meluisista vesiskoottereista

Mielipide: Sanojen alkuperä jää liian usein hämäräksi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.