Metsiä älköön hävitettäkö

Kovin on metsänomistaja Mika Koskisen ja maisteri Sade Hiidenkarin (KSML 30.6.) tietämys huonoa sen osalta, miten metsiä aikanaan käsiteltiin, mitä siitä seurasi ja miten hakkuita on lainsäädännöllä ohjattu.

Jos vanhat metsänomistajat olivat viisaita ja tiesivät, mitä metsistä kannatti hakata, niin miksi metsät asutusta Suomesta lähes hävitettiin 1800-luvun loppuun mennessä?

Aikalaiskuvauksissa kerrotaan, kuinka laajoilla alueilla ei ollut tukkipuuta ja polttopuustakin oli pulaa. Kunnon tukkimetsiä kasvoi vain sillä, mistä puita ei yksinkertaisesti pystytty kuljettamaan pois.

Jatkuva kasvatus ei ole entisaikojen määrämittaharsinnan nykyaikaistettu menetelmä. Tällainen käsitys on paitsi väärä, myös vaarallinen.

Harsinta oli ryöstömetsätaloutta, jossa metsästä vietiin arvokkaimmat tukit ja muut ainespuut välittämättä siitä, mitä jäi jäljelle ja mikä oli metsän tulevaisuus.

Jaksollinen metsänkasvatus, jossa jakso alkaa metsän uudistamisesta, ja oikein toteutettu jatkuva kasvatus tähtäävät samaan päätavoitteeseen. Päätavoite on, että metsä uudistetaan tai se uudistuu, metsä pysyy hyväkasvuisena ja tuottavana, jokaisen toimenpiteen osalta mietitään sen vaikutusta metsän kehitykseen ja mietitään, mitä tehdään seuraavaksi.

Kun tavoitteisiin lisätään metsien monimuotoisuus, metsien monikäyttö ja viimeisenä hiilensidosta, kummallakin menetelmällä on omat toista paremmat ja toista huonommat puolensa.

Tietoon nojaava suunnitelmallinen toiminta on metsänkasvatuksessa viisautta ja kestävyyttä. Tämä viisaus oli vanhoina hyvinä aikoina täysin kadoksissa.

Ei jatkuvassa kasvatuksessakaan ole kyse siitä, että metsästä hakataan määräajoin metsän isoimpia puita hyvän tulon toivossa. Kyse on siitä, että metsä hakataan määräajoin riittävän harvaksi, jotta taimille saadaan tilaa syntyä ja kasvaa.

Tämä on syytä ymmärtää. Ilman uusia puita jatkuvuutta ei ole.

Suomen ensimmäinen varsinainen metsälaki on vuodelta 1886. Siitä lähtien johtava periaate on ollut, että metsiä ei saa hävittää. Avohakkuuta laki ei ole kieltänyt.

Ensimmäisessä metsälaissa metsän hävittämistä oli suurempi kuin 5 hehtaarin aukko, jos metsän uudistumista ei varmistettu. Tänä päivänä tuo sama raja on 0,3 hehtaaria.

Harsintajulkilausuman takana oli arvostettuja metsäntutkijoita. Heidän motiivinaan oli varmastikin halu saada metsät tuottamaan kansakunnalle hyvinvointia. Voimavarana heillä oli tieto, osaaminen ja kokemus, ei mikään hurmosliike.

Jatkuvan kasvatuksen puolustajilla hurmosta tuntuu olevan enemmän. Menetelmän mainostetusta ylivertaisuudesta kun ei oikein tutkittua tietoa löydy.

Ilmaston kannalta tuhoisaa on sellainen metsien käsittely, joka hävittää metsät. Metsien hävittämiseen ei Suomessa enää sotavuosien ja harsintajulkilausuman jälkeen ole syyllistytty.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

Lyhyet

Lyhyet

Ratkaisut ovat jäsenmaiden käsissä

Kehitystyötä ei ole vara hukata

Oppimateriaalien hankintaan yhdenvertaisia ratkaisuja

Kivihiili kiellettiin jo

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.