Metsiä ei sosialisoida

Nimimerkki Metsuriyrittäjä kysyi lyhyissä (KSML 8.7.) Vasemmistoliiton näkemystä metsien sosialisointiin.

En ole nähnyt missään Vasemmistoliiton ohjelmissa kantaa, että vaatisimme metsien sosialisointia. En tiedä, mistä tällainen käsitys on tullut.

Jos kysyjä viittaa hallituksen keväällä ajamaan lakimuutokseen, jolla Metsähallituksen toiminta yhtiöitettiin, siihen Vasemmistoliitolla oli kielteinen kanta. Samaa mieltä oli myös lähes koko oppositio sekä ne lähes 130 000 kansalaista, jotka parissa viikossa nimensä laittoivat adressiin lain voimaantulon estämiseksi.

Haluan olla vaikuttamassa siihen, ettei valtion omaisuutta myydä ideologisen näkemyksen mukaan nykyisen porvarihallituksen tavoin. Meillä on ikäviä kokemuksia valtion omaisuuden myynnistä, esimerkiksi Fortum. Vasemmistoliitto vastusti hallituksessa ollessaan Fortumin sähköverkon myyntiä Carunalle, mutta ei sitä voinut yksin estää.

”Metsuriyrittäjä” voi siis olla huoleti. Vasemmistoliitto ei vaadi yksityisen omaisuuden sosialisointia. Mutta suhtaudumme kriittisesti valtion omaisuuden myyntiin silloin kun toiminta on tuottavaa tai sillä on muutoin laajaa yhteiskunnallista merkitystä.

Juho Kautto

varapuheenjohtaja

Vasemmistoliitto

Äänekoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Aamu Korpilahdella. Kuva: Matti Pietinen

Lyhyet

Lyhyet

Pyöräilijät, bussit ja liikennesäännöt

Mitä tuli ostettua?

Ohjaamoon nuori voi tulla myös vanhemman kanssa

Lukijan kuvat: Ruskalento.

Lukijan kuvat: Kuutamo Jyväsjärvellä

Lukijan kuvat: Sininen ilta Pihtiputaalla

Lasten oikeus sosiaalityöntekijään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.