Mielipide: Kurdiperheen tilanne on kestämätön

Ulkomaalaislain 87§:n mukaan turvapaikka annetaan, jos ihmisellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi uskonnon tai poliittisen mielipiteen vuoksi.

Joskus on kyseenalaista, seuraavatko päätökset lain linjausta maatiedon perusteella. Viittaamme Jyväskylässä asuvaan Alimoradin perheeseen. Perheeseen kuuluvat vanhemmat, 7-vuotias poika ja 1,5-vuotias tytär. He tulivat Suomeen 2015.

Ensimmäisestä turvapaikkahakemuksesta he saivat kielteisen päätöksen 12/2018.

Toisesta turvapaikkahakemuksesta Migri ja hallinto-oikeus (HAO) tekivät tutkimattajättämispäätöksen, korkein hallinto-oikeus (KHO) käsittelee parhaillaan valitusta asiasta.

Iranilaisen kurdiperheen turvantarpeessa on oleellisesti kyse siitä, millainen on kytkös kurdien poliittiseen toimintaan.

Myös kristityksi kääntyneen vakaumuksella on merkitystä, koska Iranin lainsäädäntö ei kristityksi kääntymistä hyväksy. Helsingin HAO totesi perhettä koskevassa päätöksessään 2018, että kurdit eivät ole pelkän etnisen alkuperänsä vuoksi vaarassa.

Samalla HAO totesi maa-arviossaan, että kytkökset poliittiseen toimintaan muuttaisivat asian.

 

Uudessa hakemuksessa perheen isä toimitti lisätodisteet poliittisuudestaan ja yhteydestään kurdien itsenäisyysliikkeeseen.

Hän esitti tv-kanavalla ja somessa julkaistuja kuvia ja videoita, joissa hän on osallistunut Iranin hallintoa vastustaneisiin mielenosoituksiin Iranin suurlähetystön edustalla.

Oikeudelle on toimitettu kurdijärjestön todistus siitä, että perheenisä toimii järjestössä.

Hakemuksen lisätiedot muuttavat hänen asiansa ja tutkimattajättämispäätös on oikeuslaitoksen oman maatiedon perusteella väärä.

HAO arvioi keväällä 2020, ettei osallistuminen mielenosoituksiin muuta perheen isän poliittista profiilia.

Se ei huomioi, että suomalainen voi osoittaa mieltään ilman poliittista leimaa, mutta Iranin valtion silmissä sen vastaisiin mielenosoituksiin osallistuminen tekee henkilöstä väistämättä poliittisen henkilön.

Iranin valtion on Ruotsissa todennettu hankkivan aktiivisesti aineistoa turvapaikanhakijoiden poliittisuudesta.

 

Myös perheen isän Facebook-tili osoittaa, että hänen poliittinen toimintansa on ollut jatkuvaa. Hänen yli 300 Facebook-ystävästään iso osa on poliittisesti aktiivisia kurdeja, kytkökset poliittiseen toimintaan ovat kaikkien nähtävillä.

Tilillään perheenisä on myös levittänyt aktiivisesti kristillistä sisältöä.

Itä-Suomen hallinto-oikeus ei anna tilille painoarvoa. Sen mukaan ei ole esitetty syitä, miksi tiliin ei vedottu ensimmäisen käsittelyn yhteydessä.

Loogisesti ajatellen se, että hän on julkaissut kristillistä ja poliittista materiaalia ymmärtämättä esittää sitä oikeudelle, kertoo hänen vakaumuksensa aitoudesta.

Perhe pelkää, että Iranissa isä hirtetään valtion ja islamin vihollisena, äiti vangitaan, lapset otetaan huostaan ja kasvatetaan valtion ideologiaan.

Tilanne on kestämätön. Vetoamme KHO:een, ettei se jättäisi asiaa tutkimatta. Jokaisen elämä ansaitsee lain suojan.

Riku Bucht
kappalainen

Sari Solismaa
diakoni

Lea Periaho
maahanmuuttajatyön diakoni
Jyväskylän seurakunta

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Europarlamentaarikko Henna Virkkusen kolumni: Saksalta odotetaan johtajuutta

Miksi kaikkea todellakin vastustetaan?

Lyhyet

Kansanedustaja Anne Kalmarin kolumni: Talous on hyvinvointimme kivijalka

Vastoin yleistä mielipidettä

Sodille on vanhoja ja myös uusia syitä

Lyhyet

Julkiset palvelut tärkeitä

Lämmin kiitos kaikille varhaiskasvattajille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.