Mielipide: Veteraanit ovat palvelun arvoisia

Pekka Vuoristo kirjoitti (KSML 15.6.) veteraanin hoidosta ja sen hinnasta. Kirjoituksessa mainittiin, että hintaa oli kysytty Sotainvalidien Sairaskodilta. Emme voi ottaa julkisesti kantaa yksittäistä henkilöä koskeviin asioihin, mutta yleisellä tasolla voi vastata muutamalla sanalla.

Sotainvalidien Sairaskoti tuottaa laitoshoito- ja kuntoutuspalveluita ensisijaisesti sotainvalideille heidän puolisoilleen ja leskille. Sotainvalidien hoito ja kuntoutus maksetaan sotavammalain nojalla Valtiokonttorista. Lotille ja pikkulotille tuotamme kuntoutuspalveluita Lotta Svärd Säätiön rahoittamana.

Rintamaveteraaneille tuotettavaan veteraanikuntoutukseen maksusitoumuksen myöntää kunta, joka saa rahoituksen Valtiokonttorilta. Heille tuotetaan myös kuntoutus- ja tukipalveluita kotiin. Samanlaista oikeutta Valtiokonttorin maksamaan asumiseen ja laitoshoitoon kuin sotainvalideilla ei muilla veteraaneilla ole. Asiakkaan on toki mahdollista hankkia palveluita itse maksavana, mutta harvalle se on taloudellisesti mahdollista.

Tällä hetkellä palvelumme on suunniteltu ja mitoitettu ensisijaisesti sotainvalidien laitoshoidon ja kuntoutuksen lähtökohdista. Meillä on oma lääkäri ja henkilöstön koulutusrakenne sekä palveluiden laajuus poikkeaa esimerkiksi pelkän tehostetun palveluasumisen yksiköistä. Nämä vaikuttavat myös tuotetun palvelun laatuun ja hintaan.

Tiedämme, että monet sairaskodilla kuntoutusjaksoilla käyneet veteraanit haluaisivat mielellään tulla voimien vähentyessä asumaan sairaskodille, kuntoutusjaksoilta tuttuun paikkaan. Sairaskodin puolesta toivomme, että entistä useampi veteraani voisi saada kotikunnastaan maksusitoumuksen, jotta voisimme tarjota heidän toivomaansa palvelua.

Eino Nissinen

toimitusjohtaja.
Keski-Suomen Sairaskotisäätiö
Sotainvalidien Sairaskoti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.