Mikä ei tapa, vahvistaa!

Voi näitä urheilun hurjia aikoja! Jere Karalahti tekee yhteistyötä moottoripyöräjengin kanssa. Kaisa Varis tekee elämänsä viimeisen päälle vaikeaksi. Valmentaja Heikki Mälkiän raittiuslupaus päättyy rattijuopumukseen eikä Mika Myllylä ja Kimi Räikkönenkään sylje lasiin. Harri Olli taas "kapinoi" omalla persoonallisella tavallaan mäkijoukkueen yhteisiä sääntöjä vastaan. Miten näitä asioita pitäisi normaalin kansalaisen käsitellä?

Yksi tapa olisi, että pikkuhiljaa hyväksyttäisi urheilun pääseminen erityisasemasta kansakuntamme kaapin päältä. Huippu-urheilijan elämä ei ole sen kummempaa kuin suomalainen elämä yleensä. Vaikka urheiluun, tottakai, kuuluu pääasiassa terve sekä säännöllinen askeettinen elämä, kuuluu siihen myös ja pitääkin kuulua, tiettyjä säröjä ja inhimilliseen erehtyvyyteen perustuvia ikäviäkin piirteitä. Mikä ei tapa, vahvistaa!

Tätä meillä ei ole juuri koskaan ymmärretty. Huippu-urheilulta on aina vaadittu muuta yhteiskuntaa puhtaampaa ja nuhteettomampaa käytöstä. Se on myynyt näillä kieltämättä hienoilla arvoilla itseään sponsoreille ja muille yhteistyökumppaneille. Kun näin on sovittu ja ihmisistä on kyse, niin aina kun löytyy urheilija, joka polkee pelisääntöjä ja sotkeutuu johonkin arveluttavaan, niin asiasta paisuu luonnollisesti kohtuuton julkinen likapyykki.

Kohun keskellä onkin syytä muistaa suhteellisuudentaju. Esimerkiksi tapaus Karalahti ei ole mikään erityistapaus vaan kiistatta nykyiseen suomalaiseen arkeen kuuluva asia. Kyse on nimittäin huumekaupan yleistymisestä ja koko yhteiskunnan ongelmasta, ei sen että jääkiekko tai urheilu olisi syyllinen tähän sinänsä todella ikävään tapaukseen.

Tietenkin on selvää, että urheilun arjessa ruohonjuuritasolla työskentelevät ovat kokeneet lehtien kirkuvat lööpit masentavina ja ahdistavina. Esikuvien toilailut tuntuvat petturuudelta sekä loukkauksena omaa pyyteetöntä työtä kohtaan.

Ja on aivan selvää, että harrastuksiin lapsiaan kuskaavat vanhemmat kyselevät itseltään, että onko urheilu sittenkään niin ideaalinen kasvuympäristö kuin on annettu perinteisesti ymmärtää? Reaktiot ovat täysin ymmärrettäviä, mutta on kuitenkin syytä muistuttaa, että vaikka joku huippu-urheilija toikkaroisikin mediassa paheksuttavalla tavalla, niin ei se missään tapauksessa tarkoita sitä, että urheilussa olisi iso riski kasvaa vaikkapa huumekauppiaaksi tai sitä, että yhden urheilijan teot tekisivät siitä huonon kasvuympäristön.

Karalahden, Variksen, Myllylän ja Harri Ollin tapaukset eivät ole kuin yksittäisten ihmisten valintoja ja heidän persoonallisuuteen liittyviä henkilökohtaisia ongelmia. Tärkeintä on, miten urheilu ottaa näistä vastuun, käsittelee niitä, sekä miten niistä julkisuudelle kerrotaan. Tärkeää olisi myös, että kun urheilu lupaa jatkossa yhteiskunnalle jotakin, se ei lupaisi liikoja.

Huippu-urheilussa on aina draaman aineksia ja kiistatta se kuuluu suomalaisten lempilapsiin, olkoon ne "lapset" sitten pyhimyksiä tai renttuja. Ja urheilu on pelastanut monia jere karalahtia sekä nostanut monia mika myllylöitä ojan pohjilta, mutta siihen kuuluu se inhimillinen perusasia, että aina ei mopo pysy käsissä, olisi yritystä sitten kuinka paljon tahansa.

Ps: Luovuus, hurjuus, paremmuus, voitto! Mitähän Matti Nykänen näistä ajatuksista tuumaisi....?

HEIKKI JÄRVELIN Toivakka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Tourujoen luontopolku ei ole mikään jätepiste

Lyhyet

Ydinvoima turvallista

Veronmaksajana saa ihmetellä Uuraisten valokuitupäätöksiä

Äänestäjien tahdosta viis

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.