Mikä meni överiksi Jyväskylän valtuustossa?

Vastauksena Rai Suihkosen keskiviikkoiseen "Överiksi meni!" -kommenttiin valtuuston ensimmäisestä kokouksesta haluan muistuttaa, että valtapuolueet muutaman pienemmän tukemana päättivät, että perussuomalaisten kantojen esittäminen tulee tehdä valtuustossa. Ainakin demokratian muotosäännöt - enemmistö määrää - täyttyivät, mutta täytyivätkö aidon demokratian tunnukset?

Itse rohkenen epäillä tuota aitoutta. Mm. sillä perusteella, että jo ennen puolueiden edustajien kokousta pyysi Keski-Suomen radio haastattelua perussuomalaisten tulevasta oppositiopolitiikasta. Median edustajamme näköjään tiesivät kokouksen lopputuloksen ennen kokouksen alkua.

Mikä nyt siis hiertää, kun perussuomalaisia arvostellaan - lievästi sanottuna - siitä, että pyrimme tuomaan kantamme esiin juuri sillä foorumilla, jonka valtapuolueet sanelivat ainoaksi mahdolliseksi? Ei kai tarkoitus ole evätä tuokin menettelytapa?

Myöskään Keskisuomalainen ei nähnyt tarpeelliseksi ottaa artikkelissaan esiin perussuomalaisten kantoja. Rai Suihkonen sentään arvosteli niiden tuomista esiin valtuustossa. Siis sillä foorumilla, jonka valtapuolueet päättivät ainoaksi mahdolliseksi perussuomalaisten kantojen esittämiseen.

Äänestytimme kahdesti nimet luetellen; ylimääräisestä varapuheenjohtajasta ja korpilahtelaisten ottamisesta aidosti mukaan omaan aluettaan koskevaan päätöksentekoon. Molemmat olivat perussuomalaisille erityisen tärkeitä.

Hallituksen jäsenen osalta kyse oli vaalista, ei äänestyksestä. Kovin menee junttapolitiikaksi, jos edes ehdokkaitten asettamista vaaliin ei haluttaisi perussuomalaisille sallia.

Muutama meille tärkeä asia pantiin äänestettäväksi lyhyemmän kaavan mukaan, seisomaan nousten. Äänestystulos kyllä kertoo osapuolien kannat jokseenkin tarkkaan. Niin ikään muutamassa kysymyksessä katsoimme kantamme merkitsemisen pöytäkirjaan riittävän - ne ehdotukset raukesivat kannatuksen puuttumiseen -, joten edes äänestystä emme vaatineet, vaikka siihenkin olisi mahdollisuus ollut.

Hyvä Rai Suihkonen - ja moni muukin valtuustotyötämme arvostellut: olivatko nuo kysymykset sellaisia, joissa emme olisi saaneet olla eri mieltä enemmistön kanssa, ja missä kohdassa meidän katsotaan tarpeettomasti viivyttäneen kokousta?

JORMA USKI kaupunginvaltuutettu (ps.) valtuustoryhmän vpj. Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kesätyöseteli kaikille päättöluokkalaisille!

Lippumme elää ajassa

Lyhyet

Lyhyet

Ennätyksiä ilman lapinlisää

Lyhyet

Lyhyet

Punamullan jakopolitiikan paluu

Nopeuden palvonnassa unohtuu tavaraliikenteen hidastava vaikutus

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.