Mikä on vanha puolue?

Pekka Penttinen kirjoitti Keskisuomalaisessa (17.11.)"vanhojen puolueiden kyvyttömyydestä vastata kansan tuntoihin ja esitti "perussuomalaisista" vastausta nykypolitiikan ongelmiin.

Kaikkien olisi hyvä muistaa, että Perussuomalaiset on puolue, jonka juuret ovat 1959 perustetussa Suomen pientalonpoikain puoluessa.Se muutti 1960-luvulla nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi (SMP). Perussuomalaisista puhuttaessa on siis muistettava, että kyseessä on 51 vuotta vanha puolue, jonka puoluejohtaja on istunut yhtäjaksoisesti puolueensa johdossa 13 vuotta. SMP:n johdossa ja perussuomalaisten varapuheenjohtajana Soini on istunut vuodesta 1989 eli yhtä soittoa 21 vuotta. Mari Kiviniemi on toiminut Suomen keskustan puheenjohtaja 5 kuukautta, Jutta Urpilainen SDP:n puheenjohtajana kaksi vuotta ja Jyrki Katainen Kansallisen kokoomuksen puheenjohtajan kuusi vuotta. Kuka edustaa vanhaa puoluetta?

Siltä tuskin voidaan silmiä ummistaa, että kansalaiset ovat kyllästyneet nykypolitiikan menoon ja vaihtoehtoa etsitään. Nykyisen hallituksen edustajat ovat rypeneet vaalirahasotkuissa ja vaikeita päätöksiä lakaistaan seuraavien valtiopäivien päätettäväksi. Se on räikeää vastuunpakoilua ja kansalaisten unohtamista, mutta onko Perussuomalaiset sittenkään se aito vaihtoehto, jos yhtään konkreettista ratkaisua ei puolueella ole esittää?

Pelkillä vitseillä ja torikansan naurattamisella ei nälkäisiä ruokita eikä valtion taloutta tasapainoteta.

OLLI-PEKKA KOLJONEN kaupunginvaltuutettu (sd.) Viitasaari

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Rinteen pikavippibudjetti kurittaa ahkeraa keskiluokkaa

Hyvinvoivat vanhemmat ovat hyvinvoivien lapsien voimavara

Tuntuu hyvältä, kun voi parantaa ihmisten arkea

Oikeaa isänmaallisuutta globaalissa maailmassa

Lyhyet

Lyhyet

Kesätyöseteli kaikille päättöluokkalaisille!

Ennätyksiä ilman lapinlisää

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.