Miksi valtatie 23 päättyy Keuruulle?

Oletko löytänyt tyytyväisten ihmisten kylän? Aikani odottelin kommentteja haapamäkisiltä, kun tuli tieto, että saamme testata ilmaiseksi autotehtaille vielä vuoden testiradallamme Keuruu-Haapamäki autojen kestävyyttä.

Tähänkö vain vaitonaisesti hymyillen ja hammasta purren tulee alistua, mutta kuopathan ovat jo tuttuja ja opittu kiertämään ilman vastaantuloliikennettä. Eikä virkamiehille tulisi arpoa omat nimikkokuoppansa?

Onhan tämä jo aikamoinen kuriositeetti, sillä Keuruu–Haapamäki -osuutta pidettiin alkujaan hiin huonona liikenteelle, että ajonopeutta piti liikennemerkein laskea. Mutta luvattiinko vahingossa liikaa koko välin Keuruu–Haapamäki uusimisesta?

Eihän näin arpapelimäiseksi muuttunut uusi paikkauskokeilu innosta, eikä takaa onnistumista, eikä myöskään tyydytä haapamäkisiä. Saako sellainen verovarojen tuhlaus vain jatkua?

Tervehdykseen mitä kuuluu, voimmekin vastata: ”Siinähän se menee uusia kuoppia odotellessa. ”

Herää kysymys, mitenkä ja keiden toimesta asia haapamäkisten iloksi sai näin epävarman jatkumon ja vielä ensi talven yli.

Mistäpä muusta kuin maakuntakeskuksen ja Tiehallinnon yhteistoimista, koska maakuntakeskus on keuruulaisista henkiin ja vereen kiinnipitolinjalla.

Tätähän tietysti päällystyksen näin korjaamisena pidetään Keuruulla voittona, kun todellista voitelutarkoitusta ei huomata eikä ymmärretä kaupungin virkamiespiireissä. Vaarahan oli myös Keuruu-Petäjävesi välin vakava-asteisesta huonontumisesta ja näin maakuntakeskuksen paitsioon joutumisesta.

Eikö tämä Haapamäkeä väheksyvä tarvekiintiö jo riitä, vai eikö asiointi omassa liikekeskuksessa olekaan Keuruulle tärkeä, sillä jos jotain arkielämän tarve-esinettä tarvitset, niin auton nokka on aina ollut Keuruulle päin.

Voimmehan tietenkin vuosikymmenten käytännön muuttaa ja asioida muualla. Kuten nyt haapamäkisten tulisikin toimia, koska meistä ei tämän enempää välitetä, sillä puolinainen työnjälki valtatie 23:lla on jo kertaalleen koettu.

Tienpitopolitiikka Keuruulta puuttuu ja onkin aina ollut hukassa sekä asteella: ”Ollaan hiljaa rivissä, niin voidaan jotain määrärahan rippusia tällekin seudullekin saada” ja eritoten nyt, kun emopitäjä suostuu pitämään Haapamäkeä näin näyttävästi maakunnallisena tiepaikkauksen kärkikokeilualueena.

Antero Pohjonen

kaupunginvaltuutettu (sd.)

Keuruu, Haapamäki

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.