Minna lakitettiin jo vuonna 1963

Keskisuomalaisessa 1.5. oli juttu Minnan lakituksesta vappuna Jyväskylässä. Jutun mukaan Minna lakitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1989. Itse asiassa tämä tapahtui vuonna jo 1963.

Vuodesta 1960 jatko-opiskelin silloisessa Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa, missä ylioppilaskunnan toiminta oli vilkasta. Entisenä helsinkiläisenä olin seurannut lukuisia Haviksen Mantan lakituksia.

Keväisen juhlan kohokohta Kirkkopuistossamme oli tuolloin pienoinen pettymys, mm. siksi, että tiiviisti tungeksivassa väkijoukossa koko tapahtumasta näki parhaimmillaankin vain vilahduksia. Eikä se vaatimaton Ainokaan kovin mieltä ylentävä juhlittava mielestäni ollut, kun ”tuosta vain” lätkäistiin lakki päähän.

Kun taiteilija Pauli Koskisen tekemä Minnan patsas sitten paljastettiin vuonna 1962, syntyi ajatus, että siinäpä olisi lakitukselle arvoisensa kohde sekä hienona taiteellisena monumenttina että naisasian merkkihenkilönä.

Kirjoitin Jylkkärin numeroon 14/1963 pikku provokaation, joka meni tarkkaan ottaen näin: ”Kaikki kunnia Ainolle, mutta rohkenen olla sitä mieltä että lakki kuuluu Minnalle. Ryhtymättä tarkemmin erittelemään Minnan lukuisia ansioita tässä suhteessa ehdotankin: Vappuna Minnalle! Annettakoon Ainolle parina Vappuna lohdutukseksi vaikkapa kukkia.”

Asian käytännön toteuttamiseksi marssin sitten Fredriksonin lakkitehtaalle. Pyyntönä oli löytää varastosta mahdollisimman kookas ylioppilaslakki. Ymmärtäväisesti hymyilevä johtaja (Eero Fredrikson) delegoi tuota pikaa tehtävän ja pian kädessäni oli mittava lakki. Hintaa sille ei noteerattu, ainoastaan johtajan evästys: ”Älkäähän sitten tapelko!”

Meitä kokoontui patsaalle piskuinen joukko. Mukana oli edustajia ainakin psykologian ja kasvatustieteen laitoksilta sekä KTL:stä (Kasvatustieteiden tutkimuslaitokselta), keulakuvanaan sittemmin KTL:n johtajana toiminut prof. Juhani Karvonen. Ketteränä kapusin ylös Minnan viereen häntä halaamaan. Vapun vietto jatkui hilpeissä merkeissä. Tunnelmaa ei häirinnyt se, että Kirkkopuistossa oli nyt kaksi lakitettua neitosta.

Joku oli yön mittaan vienyt Ainolta lakin. Näytti ilmeiseltä, että se oli häneltä ryöstetty ja viety Minnalle. Tuo Fredriksonin lahja oli aamuun mennessä ilmestynyt muka takaisin Ainolle. Tuota vaihtokauppaa jatkui sitten vaihein, joiden perässä en pysynyt, mutta on pääteltävissä, että sekä Minnaa että Ainoa kunnioitettiin jatkossakin isolla lakilla. Lahjoittajalle annettu lupaus kuitenkin piti: Me emme tapelleet.

Minnan lakittamista jatkettiin perinteenä, jonka mahdollisista keskeytyksistä näyttävät tietävän muut paremmin kuin me ikä-civikset. Muuten vireältä ylioppilaskunnalta saattoi todellakin mennä reilu neljännesvuosisata ennen virallista havahtumista hyvältä tuntuvaan nykykäytäntöön.

Kimmo Leimu

KTL:n tutkija, eläkkeellä

Jyväskylä, Palokka

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

Lyhyet 15.7.

Lyhyet 15.7.

Hyönteiskato voi iskeä ihmiskuntaan todella nopeasti

Rakkaan läheisen lähtö on aina iso muutos

Syrjäytyminen juurihoitoon

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.