Missä on sitä selkärankaa?

Selkärankaseminaari? Erikoinen seminaarinimi.

Sinänsähän selkärankaisuus on tärkeä ominaisuus, myös henkisesti, ja anatomis-fysiologisesti merkittävä koko keholle. Ehkä seminaarissa haettiin juuri jotain vastaavaa kovaa ydintä Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi.

Löytyikö sitä? Käsitykseni seminaareista ei ole kovin korkea. Yksi puhuu, muut lähinnä vain kuuntelevat. Uudet johtopäätökset tai korjaavat toimintatavat jäävätkin löytymättä.

Ihmisessä on suuria kykyjä, hän on mahtava oppija. Ihmiskunnan historia on huikea tarina, koko kauneudessaan ja valitettavasti myös kauheudessaan.

Vaikeina tai vaikeutuvina aikoina kaikki luonteet joutuvat puntariin. Miten edetä? Mitä valitsen selviytymiskeinoksi? Selviydymmekö ylipäätään haastavien aikojen yli?

Elämä koettelee yksilöä, perheitä, yhteisöjä ja toisinaan koko yhteiskuntaakin. Massatyöttömyys on pelottava asia. Talouden kurjistuminen yksilön ja varsinkin perheiden kohdalla vielä pelottavampi.

Epäonnistuminen olennaisessa voi ajaa huonoon kurimukseen toisessa. Yksilön negatiivisen ajattelun kierre olisi saatava katkeamaan, muutoin perii hukka.

Elämänhallintaa voi vaikeuttaa pelko. Miten minulle käy? Entä perheelleni? Vaikeutuvat olosuhteet tai elämäntilanteet painavat yksilöä kyyryyn, josta pelkällä hyväosaisten käskytyspolitiikalla ei nousta.

Tarvitaan lähimmäisyyttä, toivoa, aitoa empatiaa. Jotain konkreettista, johon tarttua. Vahvaa tahtotilaa nousta ahdingosta.

Pitkittyneissä vaikeuksissa tämäkin voi kärsiä. Luovuttaminen leijuu ilmassa ja on petollista. Jos päästää hälläväliä-tunteen vahvimmaksi, voi olla vaikea saada enää uutta otetta.

Aina tätä ei käsitetä. Niinpä vaaditaan, että ”marmatuksen olisi loputtava”. Että ei saisi yhtään edes valittaa?

Yhteiskunnan hyvinvoivat mestaroivat kansalaisen pään yläpuolella. Hyvä onkin mestaroida, jos on tukeva asema, hyvä palkka ja työterveys kunnossa.

Vallanpitäjät ovat tunnetusti kylmäverisiä. Kansalaisen hätähuuto ei useinkaan kuulu päättäjille. Kärsivän ohi on helpompi kävellä ummistamalla silmänsä tai katsomalla toisaalle. Missä sitä selkärangattomuutta olikaan?

Iida Väistö

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Ratkaisut ovat jäsenmaiden käsissä

Kehitystyötä ei ole vara hukata

Oppimateriaalien hankintaan yhdenvertaisia ratkaisuja

Kivihiili kiellettiin jo

Lyhyet

Jäämerenrata voisi jopa toteutua

Palautusta käytetään veron maksuksi heti eräpäivänä

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.