Mistä tulee uusien hävittäjien etukäteen annettu lukumäärä?

Kiihtyvään tahtiin on otettu esille Hornetien korvaavien hävittäjien lukumäärä (64), kuin itsestään selvyytenä, ilman julkisesti esitettyjä eriäviä mielipiteitä.

Että demokratia (!) edes kuvainnollisesti näyttäisi toimivalta, esitän kommenttini asiaan. Itse sain vuonna 1954 lentokoulutukseni Kauhavan Ilmasotakoulussa LntUK 21:llä, jossa meitä opettivat sodan käyneet hävittäjälentäjät.

Hankittavien hävittäjien lukumäärä kulminoituu kysymykseen maanpuolustuksesta, joka muodostuu sekä henkisestä että materiaalisesta osasta. Tutkitusti henkinen maanpuolustus lienee sitä vahvempi, mitä tasa-arvoisemmaksi yhteiskunta koetaan.

Kulloisenkin hallituksen tulisi pitää tämä mielessään budjetteja laatiessaan, sillä hyvinvointipalveluihin ja nuorten syrjäytymisen estämiseen suunnatun euron maanpuolustuksellinen tuotto on moninkertainen verrattuna satsauksena pelkkiin hävittäjiin, olisivatpa ne kuinka mahtavasti aseistettuja tahansa.

Entä sitten materiaalinen puoli? Tuon esillä olleen lukumäärän (64) tarpeellisuutta on perusteltu sanonnalla ”uskottava puolustus”. Että tuota voisi kommentoida, täytyisi tietää, ketä vastaan.

Oletan, että harjoitusten ja koulutusten sotapeleissä (nähtävästi myöskin puolustusvoimissa ja ministeriössä) hyökkääjä tulee edelleenkin idästä. Ollaanko noissa ”instansseissa” vakavasti sitä mieltä, että 64 hävittäjää riittää Venäjän ilmavoimien lukumäärällistä ylivoimaa vastaan?

Mielestäni hankittavien hävittäjien päätehtävänä tulisi olla ilmatilamme valvonta. Siihen riittäisi määrä, joka saadaan huomioimalla päivittäinen partiointi ja varallaolo, huolto ja tarvittava koulutus. Tuon ylittävä osa on suoraan kansantaloudellista tuhlausta.

Veikko Mäkinen

liikennelentäjä, eläkkeellä

Laukaa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.