Mitä kuuluu Jyväskylän kulttuurikaupungille?

Jyväskylän kulttuuriavustusta saavat toimijat ovat kuluvana vuonna kokoontuneet pohtimaan Jyväskylän kaupungin myöntämien kulttuuriavustusten rakennetta ja määrää. Miten kulttuuriavustukset on organisoitu, ja mitä kaikkea myönnettävillä avustuksilla Jyväskylässä toteutetaan?

Jyväskylän kaupunki myöntää vuosittain kulttuuriavustuksia, joilla luodaan edellytyksiä jyväskyläläiselle kulttuuri- ja kansalaistoiminnalle. Avustuksia myönnetään toiminta- ja kohdeavustuksina sekä kulttuuritoiminnan talousarvioon että kulttuuri- ja liikuntalautakuntaan sidottuina avustussopimuksina.

Jyväskylän kaupungilta kulttuuriavustusta saavat organisaatiot (taiteen vapaa kenttä) ovat alansa ammattiorganisaatioita, itsenäisiä taide- ja kulttuuritoimijoita, joiden ammattitaiteilijoiden työllistävä vaikutus on alueellisesti merkittävä. Toimijoiden vuonna 2019 tekemän kartoituksen mukaan kolmentoista taiteen vapaan kentän toimijan työllisyysluvut vuodelta 2018 olivat 90 koko- ja osa-aikaisesti ja 189 määräaikaisesti työllistettyä henkilöä. Henkilöstökulut olivat yhteensä 2,38 miljoona euroa.

 

Taide- ja kulttuuritoimijat ovat usein alansa talousguruja, jotka osaavat hyödyntää saatavat avustukset erityisen resurssiviisaasti. Pienet resurssit ovat kasvattaneet toimijoista luovia, sitkeitä ja yhteistyöhaluisia moniosaajia, joiden kertyneelle tietotaidolle olisi tässä yhteiskunnassa monialaisempaa tilausta.

Kartoituksen mukaan toimijoiden Jyväskylän kaupungilta saatava avustus oli yhteensä 381 000 euroa, valtion myöntämä tuki 1,19 miljoonaa euroa ja yksityinen ja omarahoitus 2,81 miljoonaa euroa. Kaupungin osuus rahoituksesta oli 13,53 prosenttia.

Toiminta kasvaa, yhteiskunta kehittyy ja indeksit nousevat, mutta mitä tapahtuu kulttuuriavustuksille? Ei mitään. Tai tapahtuu, avustukset ovat laskeneet vuoden 2012 jälkeen kulttuuri- ja liikuntalautakunnan myöntämien avustusta saavien kohdalla noin 10 prosenttia, joidenkin jopa 20 prosenttia. Minkälainen tapahtumakaupunki Jyväskylä olisikaan, jos myönnettävät avustukset olisivat suuruudeltaan kiinni tässä ajassa tai rinnastettavissa kaupungin muiden toimialojen myöntämiin avustuksiin?

 

Taiteen vapaa kenttä tavoittaa laajasti eri ikä- ja kohderyhmät ja tarjoaa kaupunkilaisille monipuolisesti Jyväskylän strategiaa tukevia palveluita; järjestää elämyksiä, edistää hyvinvointia, sivistää sekä maksimoi olemassa olevat resurssit taiteilijoiden ja osallistujien hyväksi.

Kartoituksen mukaan vuonna yksittäisiä esityksiä, työpajoja ja näyttelyitä järjestettiin 841, jotka keräsivät 300 558 kävijää ja katsojaa.

Taiteen vapaan kentän toiminta on olennainen osa mm. Jyväskylän Sydän -projektia sekä Tapahtumakaupunki Jyväskylää. Taide- ja kulttuuritoimijat haluavat tehdä tiivistä yhteistyötä edellä mainittujen kehityshankkeiden kanssa ja kehittää edelleen sisältöjä ja palveluita, jotka vahvistavat Jyväskylän imagoa, elinvoimaa ja valtakunnallista näkyvyyttä.

Haluamme, että taiteen vapaan kentän toimintaedellytyksiä ja kehittymismahdollisuuksia parannetaan. Kaupungin rahoitusta pitää nostaa, jotta mm. saamamme valtion tuki pysyy ja voi kasvaa. Monipuoliset taiteen sisällöt ja tapahtumat vahvistavat Jyväskylän vetovoimaa.

Mari Hautala
Jyväskylän taiteen vapaan kentän organisaatiot

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Haloo hallitus ja eduskunta! Tarvitsette kunnon terapeuttia!

Paremmin sujuvaa Linkki-VIP-palvelua

Migri ja ihmisyys

Lukijan kuva

Jätevesiasetus näyttää taas yhä oudommalta

Lyhyet

Lyhyet

Nuorille skeittihalli Peukkulaan?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.